Somerniemen kesätorilla väkeä ympäri Suomen

2
- Kauppa on käynyt hyvin ja porukkaa on ollut kiitettävästi liikenteessä, iloitsevat Helsingistä tulleet kaverukset Emilia Holopainen ja Maie Tuominen. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Suomen suurimmaksi paisunut Somerniemen kesätori on ehtinyt jo 31 vuoden ikään. Moni myyjä ja ostaja matkaa Somero–Helsinki-maantien varteen lauantaisin toukokuun lopulta aina syyskuun alkuun. Autoja ja ihmisiä on paljon, mutta kuin ihmeen kaupalla ei tungokseksi saakka. Vilkkaimpina toripäivinä paikalla voi olla jopa 300 myyjää ja yleisöennätyskin pyörii 7 000 hengessä. Somerniemen kesätori tunnetaan Salon seudulla jo käsitteenä, mutta se houkuttelee kävijöitä kauempaakin.

– Tullaan Porista. Suvulla on mökki täällä, joten paikka on tuttu, kertovat Raija ja Timo Aaltonen.
Timo on asunut ennen paikkakunnalla, joten kavereita tulee paljon vastaan.
– Ennen tämä oli vain pieni kesätori, mutta nythän tämä on kasvanut jo ihan markkinaksi. Ei siinä tietysti mitään pahaa, hienoa vaan kun pysynyt näin kauan ja jaksavat järjestää, sanoo Timo Aaltonen.

Lue lisää sunnuntain lehdestä.

Mamma Muurlast

Ja Somerniemen torilla ei tarvita superartisteja esiintymään ihmisten paikalle saamiseksi. Somerniemen tori toimii käsitteenä.

Mökkiläinen

Vielä kun aukioloajat olis järkevämmät. Suurin osa siellä mökkiläisiä, mitkä haluis nukkua lauantaina pidempään ja viettää aamua rauhassa mökillä. Kesätori menee kuitenkin jo klo 13 kiinni. Aivan älytön aukioloaika.