Teijo-Talojen toimitusjohtaja vaihtuu

0

Teijo-Talot Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Timo Koivisto. Yhtiön tiedotteen mukaan Koivistolla on vankka kokemus rakennustuoteteollisuuden johto- ja myyntitehtävistä kotimaassa ja kansainvälisesti, mm. Kerabit Pro Oy:n, Ruukki Oyj:n sekä Rannila Steel Oy:n palveluksessa.

Entinen toimitusjohtaja Kirsi Ruohonen ei jatka yhtiön palveluksessa.

Teijo-Talot Oy on vuosi sitten toteutetun omistusjärjestelyn jälkeen uudistanut strategiansa ja keskittynyt palvelemaan yrityksiä, kuntia, kaupunkeja ja muita julkisyhteisöjä.

– Yhtiön tavoitteena on syventää yhteistyötä ammattimaisten rakennuttajien kanssa ja toisaalta kehittää tuotantoprosessiaan, jotta jatkossakin voidaan varmistaa toimitettavien kohteiden laatu ja käyttäjäturvallisuus, kertoo hallituksen puheenjohtaja Olli Raunio.

Teijo-Talot Oy on toiminut vuodesta 2000, ja on tunnettu perustuksineen täysin valmiiksi rakennetuista tilaratkaisuistaan. Vuonna 2017 yrityksen liikevaihto oli noin 16 miljoonaa euroa ja tuotantolaitoksia sillä on Salossa, Halsualla ja Hämeenlinnassa. Pääkonttori sijaitsee Salossa.

Yhtiön omistaa pääomasijoitusyhtiö Aboa Venture Management Oy:n hallinnoima Länsi-Suomen Pääomarahasto Oy sekä yksityishenkilöitä.

Lue lisää tiistain lehdestä