Ukkoset vyöryvät länsirannikolle, sää jatkuu helteisenä

0

Lämpötilat säilyvät alkuviikolla helteisinä lähes koko maassa.
Länsirannikolta maahan työntyy kuitenkin ukkosia, jotka jyrisivät Turun ja Porin seuduilla sekä Pohjanmaalla jo sunnuntaina. Sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa lännessä myös maanantaina, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi.
Ukkoskuuroihin liittyy runsasta sadetta ja salamointia, paikoin voi sataa jopa rakeita. Tiistaina ukkoset voivat levitä kohti Lappia ja sisämaata. Kuurojen aikana lämpötila voi laskea noin 20 asteeseen.
Metsäpalo- ja hellevaroitukset ovat edelleen alkuviikolla voimassa suuressa osassa maata. Maanantaina metsäpalovaroitus ulottuu Posion ja Ranuan korkeudelle, helteestä varoitetaan koko maassa. Erittäin tukalan helteen varoitusalue ulottuu Ahvenanmaalta Keski-Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Päijät-Hämeeseen.

STT

Kuvat: