Yksinkertaisempi sote-uudistus

0
Vaikean sote-uudistuksen voisi aloittaa yhdistämällä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon samaan organisaatioon.

Sote- ja maakuntauudistus laitettiin eduskunnan kesätauon ajaksi hyllylle odottamaan syksyn käsittelyä. Viime päivinä uudistuksesta käytetyt puheenvuorot ennakoivat, että uudistus ei toteudu ainakaan hallituksen esittämässä muodossa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa Krista Kiurua (sd.) on moitittu sote-uudistuksen ykkösjarruttajaksi. Hän oli Uutissuomalaisen haastattelussa sitä mieltä, että uudistus ei etene edes eduskunnan äänestykseen, vaan se pysähtyy perustuslakivaliokuntaan.
Kiurun mukaan hallituspuolueiden edustajat eivät hyväksy valiokunnassa muutoksia, jotka edistäisivät hankkeen etenemistä.
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nerg otti puolestaan Maaseudun Tulevaisuudessa kantaa uudistuksen maakuntaosaan.
Hallituksen esityksen mukaan vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta ja joukosta muita asioita siirtyy maakunnille tällä tietoa vuoden 2021 alussa. Maakuntia on esityksessä 18.
Nerg ennakoi, että määrä alkaa vähetä, kunhan uudistus saadaan käyntiin. Soten velvoitteet ovat liikaa osalle maakunnista, joista pienimmät eivät ole väkiluvultaan juuri Salon seutukuntaa suurempia.

Nerg puhui 12:sta tai jopa vain viidestä maakunnasta. Viisi ei ole tässä yhteydessä uusi luku.
Soten järjestämislakiin on kirjattu, että maakuntien välistä yhteistyötä varten on viisi yhteistyöaluetta, johon kuuluvien maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan yhteen. Tällä hetkellä maakunnallisista sairaanhoitopiireistä on muodostettu yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille viisi erityistason sairaanhoidon erityisvastuualuetta.

Maakuntauudistuksella ei ole oikeastaan mitään tekemistä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Uudistusta tehdään kuitenkin sote-kustannusten hillitsemiseksi.
Alkaa näyttää siltä, että olisi paras palata lähtöpisteeseen ja rakentaa kaikkien välttämättömänä pitämä sote-uudistus nykyisen hallinnon pohjalle niin, että ensin siirretään perusterveydenhuolto kunnilta sairaanhoitopiireille. Kun tämä toimii kunnolla, voidaan mukaan tuoda valinnanvapautta.
Keskustan ja kokoomuksen tärkeimmät tavoitteet tosin jäisivät silloin haaveiksi. Eduskuntavaalit painavat päälle niin, että aika saattaa joka tapauksessa loppua kesken.