Alkoholi oli uhka siirtolaisille

0

PÄIVI ARVONEN. Suomesta lähti toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä lähes 20 000 siirtolaista Australiaan paremman elämän ja leveämmän leivän toivossa.
Iso osa lähtijöistä oli englanninkielentaidottomia, joiden koulutustausta rajoittui kansakouluun. Suomalaisille löytyi uudessa kotimaassa helposti töitä rakennuksilta ja työkavereina oli toisia suomalaisia.
Osa oppi englantia, mutta osa ei – Australiassa asuu edelleen suomalaistaustaisia maassa vuosikymmeniä olleita, joiden englannin taito on niin heikko, että he tarvitsevat asioimistulkin apua viranomaisasioinnissa.

Suomalaisten rakastaman sanonnan mukaan raskas työ vaatii raskaat huvit, millä usein viitataan vapaa-ajan reiluun alkoholinkäyttöön. Siinä Suomessa, josta monet Australiaan lähtivät, ei vielä edes keskusteltu keskioluen myymisestä ruokakaupoissa. Keskiolutta alettiin myydä elintarvikemyymälöissä tammikuussa 1969.
Australiassa alkoholia oli huomattavasti vapaammin saatavilla kuin tuohon aikaan Suomessa. Ja se oli paljon halvempaa. Yhteiskunnan ja jopa viranomaisten asenne alkoholinkäyttöön ja vaikkapa humalassa auton ajamiseen oli Australiassa sallivaa.
Pääkaupungissa Canberrassa poliisit saattoivat sanallisesti nuhdella pubista kotiin autolla palaavaa tukevassa humalassa ollutta miestä, pyytää miestä ajamaan kotiin poliisiauton perässä ja esittää toivomuksen, ettei enää samana yönä lähdettäisi auton rattiin.
Koska suomalaisten yhteisöt olivat tiiviitä, jokainen vanhempi Australian suomalainen muistaa ”viinan viemiä miehiä”, joista osa katosi täysin ja osa haudattiin hyvin pienen saattojoukon voimin. Alkoholismi koitui etenkin poikamiesten kohtaloksi.
Sydneyhyn perustettiin 1983 Palvelupiste, joka toimii edelleen vapaaehtoisvoimin Australian luterilaisen seurakunnan tarjoamissa tiloissa. Vielä 1980-luvulla Sydneyssä oli kodittomia alkoholisoituneita suomalaismiehiä, joille Palvelupiste tarjosi ”soppaa ja sielunhoitoa”.
Palvelupisteen ovet ovat avoinna kahdesti viikossa parin tunnin ajan. Kahdesti kuussa mukana on suomalainen pappi, joka pitää pienen hartaushetken. Palvelupisteen aktiiviset vapaaehtoiset ovat jo eläkeikäisiä. Nuorempia vapaaehtoistyöntekijöitä ei ole löytynyt.
Palvelupiste on edelleen monen yksinäisen suomalaismiehen henkireikä. Joillekin Palvelupiste on lähes ainoa sosiaalinen verkosto ja sieltä saatava ilmainen ateriakin on monille tärkeä.
Palvelupisteen vakiokävijöillä on tarujakin ihmeellisempiä tositarinoita muistissaan, mutta hyvin harva haluaa puhua menneistä, ainakaan ulkopuolisille.

Koti-ikävä on aihe, josta iäkkäämmät suomalaissiirtolaiset harvoin puhuvat. Ikävä Suomeen saattoi aikoinaan olla kova, mutta hyvin harvalla oli taloudellisia mahdollisuuksia edes ajatella paluuta Suomeen. Monella ei ylpeys antanut myöden palata, koska se olisi tulkittu epäonnistumiseksi.
”Kertaakaan en ole Suomeen halunnut edes käymään, mutta jos voittaisin lotossa, haluaisin tulla haudatuksi synnyinmaan multaan”, kiteyttää eräs Sydneyn suomalainen monen Australian suomalaisen sielunmaiseman ytimen.

Kirjoittaja on teologian maisteri ja toimittaja.