Elinikäisiä arpia

0
Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo veti tiistai-iltana treenit vielä vajaalukuiselle joukkueelle. Itse asiassa kuvassa kirjaimellisessa vetovastuussa on Aatu Kivimäki.

Tässä tilanteessa tuntuisi mahdottomalta kirjoittaa tulevasta kirjoittamatta ensin menneestä. Ihan yhtä mahdottomalta tuntuisi myös kirjoittaa kesän kuulumisista kirjoittamatta ensin siitä, miten kesä alkoi.

On melko selkeä asetelma, että siinä missä Vilppaan historian ensimmäinen hopea oli suurissa määrin ”voitettu”, oli toinen hopea suuren suuri pettymys. Pettymyksen syyt ja kaikenlaiset jossittelut on varmasti käsitelty jo moneen kertaan, eikä seinälläni riippuva hopeamitali ole siltikään kultareunuksia saanut.

Olen huonojen pelien jälkeen käyttänyt silloin tällöin sanontaa: ”Huomenna herään ja muistan sen olleen vain koripalloa.” Tällä kertaa en ole tuosta sanonnasta löytänyt apua.

Olisi ylidramaattista väittää, ettei päivääkään olisi kulunut miettimättä finaaleita, mutta ei se myöskään kaukana totuudesta ole. Kauhajoelta meille siirtynyt Henri Kantonen, jonka kanssa pelasimme yhdessä yhden kauden Kouvolassa, saapui joukkueen kesätreeneihin esitellen arpia selässään. Olin kuulemma onnistunut tekemään hänen selkäänsä elinikäiset arvet pelin tiimellyksessä. Oli melko helppoa kuitata tilanne, sillä elinikäiset arvet olivat jääneet myös minulle finaaliotteluista – tosin henkiset.

Elämä kuitenkin jatkuu, eikä murehtimaan jääminen ole oikea ratkaisu häviöön. Pian finaalien jälkeen kävin kehityskeskustelut valmentajien kanssa, teimme suunnitelmat kesälle ja aloitin valmistautumisen siihen, että ensi kaudella pystyn auttamaan paremmin joukkuetta voittamaan. Kesäkuun omatoimisen harjoittelujakson jälkeen aloitimme jo yhteisharjoittelut pienen harjoitusryhmän voimin, joka kasvaa pitkin elo- ja syyskuuta.

Aloittaessani pikkuhiljaa harjoittelun pyydettiin minua kantamaan muuttolaatikoita, kun sekä Matias Ojala että Topias Kuukkanen suuntasivat kahden Salossa vietetyn kauden jälkeen uusiin haasteisiin.

Topiaksen isä lanseerasi muuttopuuhien keskellä ajatuksen siitä, että muutoissa pystyy aina näkemään naapurien ja tuttujen reaktioista sen, miten elämä on taakse jäävässä kodissa sujunut.

Matiaksen ja Topiaksen kohdalla tuntui jäähyväisissä ainakin olevan haikeutta, vaikka Matiaksen naapurin, presidentti Poutiaisen, kasvoilta haikeuden tunteita olikin hieman vaikeampi tulkita.

Riku Laineella haikeus puolestaan kasvoi jopa sellaisiin mittasuhteisiin, että mies muutti Topiaksen vanhaan asuntoon. Tämän muuton onnistuin sentään välttämään muutaman tekosyyn avulla.

Muutaman tekosyyn jätin käyttämättä, sillä viimeisen tiedon mukaan Kantosen muutto Saloon on vielä tekemättä haastajamaajoukkuekiireiden vuoksi. Kunhan Henri saa muuton tehtyä ja kotiutuu Saloon, tulee hänestä olemaan paljon iloa niin joukkueellemme kuin salolaisyleisöllekin.

Henri on todella kunnianhimoinen, motivoitunut ja päättäväinen nuori urheilija. Mikäli Henriä haluaakin hieman kiusata, voi häntä kaupungilla nähdessään muistuttaa, että tälläkin hetkellä joku toinen koripallolupaus on harjoittelemassa Henrin vaan lorviessa.

Miikka Luosmaa

Kirjoittaja on 24-vuotias karkkilalaislähtöinen koripalloilija ja opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa. Hän pelaa toista kauttaan Vilppaassa.