Hyönteisleipää leivotaan myös Halikossa

5
Ilkka Lehtovaaran suussa sirkkaleipä maistuu sekaleivältä.

 

Fazer laajensi sirkkaleipien leipomisen tällä viikolla kaikkiin myymäläleipomoihinsa.
– Pieni, rapeakuorinen ja aika neutraalin makuinen sekaleipä, arvioi Fazerin Halikon lähileipomon esimies Ilkka Lehtovaara uutuutta.
Reseptin työohjeineen on syntynyt yrityksen tuotekehityksessä.
– Toivoin, että leivässä olisi ollut sattumia, jotka olisivat rasahtaneet, Lehtovaara myhäilee.
Sirkkaleivät leivotaan muiden leipien tapaan alusta asti käsityönä myymäläleipomossa. Leivän pääraaka-aine on kotimainen vehnäjauho. Rasahduksia aiheuttavat pellavan- ja auringonkukansiemet sekä rukiinjyvät.
Sirkkajauho lisätään taikinaan lopuksi. 250 grammaa painavassa leivässä kasvatetuista kotisirkoista jauhettua jauhoa on kolme prosenttia, joka vastaa noin 70:ää kotisirkkaa.
Fazer aloitti proteiinipitoisen sirkkaleivän leipomisen viime syksynä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Lahdessa. Ensimmäinen suomalainen hyönteisleipä on saanut paljon huomiota myös ulkomailla.

Tapio Äyräväinen

Eikö kukaan ole vielä keksinyt syödä hirvikärpäsiä?

Tämän aamun lenkillä kuusi ötökkää tukassa. Panin pakastimeen vastaista käyttöä varten.

Ei sovi minulle

Oksettavaa. Onneksi en harrasta Fazerin tuotteita.

Urpo

Saa nähdä, mikä on kilohinta. Yleensä, kun leipään lisätään jotain vehnäjauhoista poikkeavaa, hinta pomppaa heti kohtuuttomaksi eli vaihtoehtoja on tarjolla vain niille, joilla on ylimääräistä rahaa.

Hirvikärpäsongelmaan olisi huomattavasti olemassa enemmän ihmiselle sopivaa ravintoa tuottava ratkaisu kuin hyönteisten pakastaminen. Kunhan sitä vain haluttaisiin käyttää.

Matti

En osta suurleipomoiden tuotteita, suosin pienyrittäjiä

Lapin hullu

Sirkkoja tuli herkuteltua salaattipöytäbuffettissa Kemijärven mestarikievarissa. Hyviä olivat. Sirkkojen koivet vaan näkyi suunpielissä. Ennakkoluulot veks jo ja uskallusta maistaa! Parempi vaihtoehto lihalle nuo sirkkelit. Nami nami slurps!