Hyvästi, tervehdys!

0

JUHA RUUSUVUORI. Kun minä olin pikkupoika, ja tämähän tarkoittaa nyt aikamatkaa 1960-luvulle, pidettiin kohteliaana tervehtiä muita ihmisiä.
Isoäitini asui Pohjanmaan maaseudulla, ja siellä kun käveltiin laskuojan vartta, niin piti sanoa päivää vieraillekin ihmisille. Mummon mielestä se oli ihan tavallista.
Tämä tuntui jotenkin vieraalta käytännöltä kaltaiselleni pikkukaupunkipojalle. Meillä päin sanottiin päivää vanhemmille ihmisille vain, jos he olivat tuttuja.

Nykyisin tuntuu siltä, että tervehtimiselle voi alkaa sanoa hyvästit. Joku saattaa toki nyökätä tullessaan tilaan, jossa on kanssaihmisiä, mutta tuskin kukaan sanoo päivää. Suomessahan nyökätään noin niskaa nikauttamalla myös omille kavereille. Pidetäänkö siis ystävällistä sanallista tervehtimistä jotenkin tunkeilevana?
Meillä on toki paljon kaameita kokemuksia siitä, että maassamme annetaan ihmisten hoitaa omat asiansa. Meidän ei kuulu puuttua muiden juttuihin, vaikka näkisimme perheväkivaltaa. Tämä asia lienee toivottavasti muuttumassa.
Mutta tervehtimiseen takaisin. Kesällä istuin Taalintehtaalla valvomassa merenkulkunäyttelyä. Olin päivittäin ystävällisessä täysvalmiudessa kertomaan näyttelystä vierailijoille, olinhan sen aivan itse rakentanut.
Seitsemänsadan kävijän otoksen jälkeen voin sanoa, että noin puolet ihmisistä ilmoitti jonkinlaisella tervehdyksellä tulleensa sisään saliin. Lähes kaikki heistä olivat suomenkielisiä. Jotkut hiippailivat sisään seiniä pitkin aivan kuin peläten, että sinne tuleminen olisi kiellettyä.
Onko tämä ei-tervehtiminen tapa, joka on tullut käytäntöön maaltamuuton seurauksena? Suurin osa suomalaisista on muuttanut maaseudulta kaupunkeihin saadakseen hieman parempaa palkkaa ja huomattavasti isomman asuntolainan.
Maalla toki tervehdittiin, mutta kaupungeissa kaikki haluavat hoitaa omat asiansa. Meillä kun ei ole monisatavuotista kaupunkikulttuuria kuten Keski-Euroopassa. Olemme vasta aloittelemassa sitä tatuoimalla symboleita takaraivoomme Kallion hipsteribaareissa.
Samaa kaupunkimaneeria voi kokea myös saaristossa. Vanhojen saaristolaisten käsityksen mukaan uudet huvilanomistajat eivät juuri hae kontaktia naapureihinsa.

Itä-Suomen heimojen sulatusuunissa Helsingissä saattaa nykyisin joutua asioimaan paikoissa, joissa ei edes työntekijä tervehdi asiakasta. Tätä olisi ennen vanhaan pidetty majesteettirikoksena, ja siitä olisi saanut aasinhatun päähänsä.
Elämä ja kommunikaatio kanssaihmisten kanssa voisi toimia hieman helpommin, jos sanottaisiin päivää. Hyvää päivää, jos halutaan säilyttää tietty etäisyys. Ja kun ollaan tuttavallisia niin moi, moro, hei tai terve.
Jokainen sana ihmisten välillä on askel parempaan.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.