Metsäpaloja poikkeuksellisen suuri määrä – tänä vuonna paloja jo 3 300

0

Suomessa on tänä vuonna syttynyt poikkeuksellisen paljon metsäpaloja. Metsäpaloja on tänä vuonna tilastoitu jo noin 3 300, kun tavallisena vuonna koko vuoden palotilastossa on reilut pari tuhatta metsäpaloa, kertoo pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä.
Ruuskan mukaan palojen määrät heittelevät paljon vuosittain. Esimerkiksi kuivana vuoden 2014 kesänä metsäpaloja oli lähes yhtä paljon kuin tänä vuonna.
Esimerkiksi Varsinais-Suomen alueella palojen määrä on ollut kaksinkertainen tavalliseen kesään verrattuna. Metsäpaloja on tänä vuonna tilastoitu alueella jo 260 kappaletta.
Metsäpalot ovat myös olleet keskimääräistä suurempia.

STT