Muurlassa vietettiin lauantaina Wanhanajan markkinoita ja Elolauantaita – tapahtumat tukevat toisiaan, eivät kilpaile kävijöistä

0
M-Marketin pihalla järjestetyn Elolauantain tunnelma oli kiireetön ja hyväntuulinen. Keltainen kahvilarakennus on tämän kesän uutuus.

Muurlassa järjestettiin samanaikaisesti kaksi markkinatapahtumaa lauantaina: Wanhanajan markkinat Muurlan Opistolla ja Elolauantai M-Marketin pihapiirissä.            Yksi ohjelmanumero Wanhanajan markkinoilla oli hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka varoilla hankitaan penkkejä ulkoilmatapahtumiin. Muurlan Opiston kehittämispäällikkö Sanna Ajomaa kertoo penkkitarpeen tulleen paikallisilta ihmisiltä ja yhteisöiltä, jotka saivat ehdottaa ideoita, kuinka ulkoalueita tulisi kehittää.

Hyväntekeväisyyshuutokauppa ideoitiin keväällä, ja siitä lähtien huudettava lahjoitustavaraa on vastaanotettu yksityishenkilöiltä. Ajomaa kertoo huutokaupan täyttäneen odotukset: vain kaksi esinettä jäi huutamatta. Penkkihankintojen vaatima ”pesämuna” saatiin siis kerättyä.
– Koko tuotto ohjataan penkkien hankintaan, Ajomaa vakuuttaa.
Huutokauppaan lahjoitettiin tavaraa vaihtelevasti, mutta painopiste oli taiteessa, kuten tauluissa sekä taide-esineissä. Lisäksi huudettavana oli historiallista tavaraa, kuten kenties 1950-luvun alkupuolelta oleva karttapallo sekä virsikirja, jonka entinen omistajat on merkinnyt kansilehdelle nimensä viereen vuosiluvun 1904.

Tien toisella puolen, M-Marketin pihalla, järjestettiin samanaikaisesti Elolauantai-tapahtuma.
M-marketin kauppias Marjukka Akkanen kertoo, että ensi kerran Elolauantai järjestettiin kuusi vuotta sitten varjotapahtumana, mutta nykyisin tapahtumat ennemmin tukevat toisiaan kuin kilpailevat keskenään.
– Myyjiä on tullut viime vuosina enemmän meidänkin pihallemme, lisäksi viereinen pubi on tuonut erilaista tunnelmaa, Akkanen kertoo.
Tänä kesänä Elolauantain uutuus on kahvilarakennus, joka otettiin ensi kerran käyttöön joulumarkkinoilla. Sinne virtaa jatkuvasti ihmisiä, ja ulos tulee munkkikahvien virkistämää markkinakävijää.
Akkanen uskoo, että useimmat ihmiset kiertävät molemmat markkinat, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan.

 

Lue lisää Salon Seudun Sanomista sunnuntaina 26.8.2018.

Jätä kommentti