Nafta-neuvottelut etenevät – Kanadan ja Yhdysvaltojen edustajat jatkavat sopimusvääntöä

0

Yhdysvallat ja Kanada jatkavat torstaina neuvotteluita Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Naftan uudistamisesta. Neuvottelut jatkuvat Kanadan ulkoministerin Chrystia Freelandin ja Yhdysvaltojen kauppaedustaja Robert Lighthizerin kesken.
Aiemmin Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi uskovansa, että sopimus Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta on mahdollista saada aikaan perjantaihin mennessä. Freeland puolestaan kertoi aiemmin, että Meksikon tekemät myönnytykset helpottavat lopullisia neuvotteluja. Yhdysvallat ja Meksiko pääsivät aiemmin tällä viikolla omalta osaltaan sopuun Naftan uudistamisesta.
– Meksiko on tehnyt joitakin merkittäviä myönnytyksiä, jotka ovat hyväksi kanadalaisille työntekijöille, hän sanoi keskiviikkona.
Kanadan ja Yhdysvaltain välillä keskeinen kiistanaihe koskee maitotuotteita. Yhdysvallat on vaatinut Kanadan suojellun maitoteollisuuden avaamista kilpailulle, mutta Kanada on kieltäytynyt tästä. Kanada sääntelee maidon tuotantoa sekä hintaa, ja ulkomailta tuotavasta maidosta on maksettava tuontitullit.
Trump on ajanut vuonna 1994 solmitun Nafta-sopimuksen uudistamista, sillä se on hänen mukaansa johtanut yhdysvaltalaisten teollisuustyöpaikkojen siirtymiseen Meksikoon. Naftan uudistamisesta on neuvoteltu nyt vuoden ajan.

STT

Kuvat:

Jätä kommentti