Nokian irtisanomiset kasvattivat vuokrarästien määrää Salossa

1
Joka kuukausi Salossa lähetetään ainakin 200 maksukehotuskirjettä.

Maksamatta jääneiden vuokrien määrä on kasvanut Salon seudulla viime vuosina, kertoo Salon Vuokratalot Oy:n toimitusjohtaja Oili Välikangas . Nousu alkoi hänen mukaansa Nokian irtisanomisten jälkeen, minkä seurauksena työttömyys kasvoi Salossa.

 

– Tällä hetkellä vuokrarästit ovat noin kolmen prosentin luokkaa liikevaihdosta eli reilut 200 000 euroa. Nokian aikana ne olivat kahdessa prosentissa. Se on iso nousu, muttei vielä hälyttävä, Välikangas sanoo.

 

Salon Vuokratalot Oy omistaa yli 1 600 rivi- ja kerrostaloasuntoa Salon alueella. Vuokranmaksuaan laiminlyövien ihmisten elämäntilanteissa on hänen mukaansa suuria eroja. Joukossa on niin lapsiperheitä kuin yksin asuvia, työttömiä kuin työssä käyviäkin.

 

Välikankaan arvion mukaan joka kuukausi lähtee 200 maksukehotuskirjettä, jotka yleensä tepsivät ja vuokra maksetaan. Jos vuokra jää rästiin kahdelta perättäiseltä kuukaudelta, siirtyy asia käräjäoikeuden perittäväksi. Välikankaan mukaan 17 tapausta kärjistyi häätöön viime vuonna.

 

Salon Vuokratalot Oy on torjunut kasvavia vuokrarästejä nostamalla vuokravakuutta. Tavallisessa tapauksessa vakuus on edelleen yhden kuun vuokra, mutta maksuhäiriöiselle henkilölle vakuus on suurempi.

 

 

Kunta-asunnot Oy on valinnut päinvastaisen taktiikan: vuokravakuuden painamisen mahdollisimman alas ja vuokrasumman pitämisen mahdollisimman tasaisena.

 

– Emme ole korottaneet vuokria, vaan pitäneet ne vuoden 2012 tasolla. Silloin ihmiset eivät vaihda asuntoa niin usein, eikä heidän vuokranmaksukykynsä vaarannu ainakaan vuokrannousun vuoksi, KAS:n toimitusjohtaja Jarmo Kuosa sanoo.

 

Yrityksellä on vuokrattavana yli 8 000 asuntoa, joista 175 sijaitsee Salossa.

 

– Vuokrarästit ovat Salossa poismuuttaneiden osalta hivenen normaalia keskitasoa ylempänä. Muuten luottotappioiden määrässä ei sillä seudulla ole mitään poikkeuksellista, Kuosa toteaa.

Lue lisää Salon Seudun Sanomista 6.8.2018.

Menneen talven Lumia

Eiköhän tuo Nokian syytteleminen voisi jo loppua, kuten otsikosta voisi päätellä.