Superbike-luokan hopeamitalisti Jani Rättö jättänee SM-ratamoottoripyöräilyn

0
Sunnuntain kilpailun maaliintulojärjestys oli myös Superbike-luokan kokonaiskilpailun paremmuusjärjestys: voittaja Ville Valtonen (kesk.), toinen Jani Rättö (vas.) ja kolmas Mika Hautala.

Sää pysyi ennusteiden vastaisesti kuivana Virtasalmen Motoparkin sunnuntai-iltapäivässä. Tämä käytännössä söi salolaisen Jani Rätön mahdollisuudet ratamoottoripyöräilyn Superbike-luokan Suomen mestaruuteen. Sen tittelin voitti päätösviikonloppua suvereenisti hallinnut Ville Valtonen.

Nyrkkisääntö Valtosen ja Rätön välisestä melko tasan sekunnin erosta jokaisella ratakierroksella päti sunnuntainakin. Kun  kierrettiin 15 kierrosta, oli miesten välinen ero maalissa noin 13 sekuntia. Se merkitsi Valtosen nousemista yhden pisteen erolla mestariksi.

– Tiesin, että Ville on täällä kotikulmillaan sairaan kova kuski. Kuivalla kelillä minulla ei ollut mahdollisuuksia vastata hänen vauhtiinsa, vaikka alussa johdinkin lauantain tapaan muutaman kierroksen, Rättö summasi puhelimitse.

Kaikkiaan 12 vuotta SM-osakilpailuja kiertäneelle Rätölle Motopark saattoi olla näiden turneiden osalta päätepysäkki.

– Olen jo aiemmin miettinyt SM-kisojen lopettamista. Tällä kaudella vauhti parantui hieman viime kauteen verrattuna, mutta en kaiken kaikkiaan vain ehtinyt panostaa tarpeeksi omaan ajamiseen. Jos jotain ajan, niin se on sitten Imatranajoa, PM-kilpailuja tai vastaavia.

Yamahaa käskyttävä mies aloitti tänä vuonna myös tallipäällikkönä RAM Racing -tiimissä.

– Meillä on tiimissä myös kolme muuta pyörää. On hienoa auttaa nuoria kuskeja, ja samalla se yhdistettynä omaan ajamiseen on aika mahdoton yhtälö. Varsinkin kun siviilityöt työkonehuoltajana vievät sen 50 tuntia viikossa. Loppuaika meneekin sitten pitkälti pyörien parissa.