Urheilupuistossa vietetään taas Liikunnan Superlauantaita

0
Uimahyppy on yksi Liikunnan Superlauantain lajeista.

Suuren suosion saanut Liikunnan Superlauantai järjestetään kolmannen kerran huomenna Urheilupuistossa.

Alun perin salolaisten urheiluseurojen yhteistyön lisäämisestä lähtenyt idea on jalostunut kahdessa vuodessa todelliseksi jättitapahtumaksi. Kahtena edellisenä vuonna tapahtuma on kerännyt 600–700 salolaista Urheilupuistoon. Tapahtuman järjestää Salon kaupungin liikuntapalvelut yhteistyössä salolaisten seurojen, Urheilupuiston toimijoiden sekä Liikkuva koulu -ohjelman kanssa.

Tapahtuman ideana on se, että salolaiset lapset ja nuoret, miksei myös aikuisetkin, saavat kokeilla ilmaiseksi (pl. uimahalli yli 16-vuotiailta) viiden tunnin ajan eri lajeja. Jokaisen lajin saloihin on opastamassa seurojen asiantuntevat ohjaajat. Kyseessä ei kuitenkaan ole seurojen jäsenten rekrytointitapahtuma, seuratunnuksia ei suositella pidettäväksi eikä ”flaijereita” tuputeta taskun täyteeksi.

Tänä vuonna tapahtumassa on mukana 28 eri lajia ammunnasta sukellukseen ja racketballista taekwondoon.

Uutuutena tapahtumassa on Urheilutalolla sijaitseva Voimatalo.

Voimatalo on eräänlainen ikäihmisille suunnattu superlauantai, jossa voi myös kokeilla erilaisia lajeja, kuten bocciaa ja sisäcurlingia. Lisäksi ohjelmassa on senioritanssit, historiakävely Urheilupuistossa, Seniorilavista sekä luento.

Voimatalon järjestelyistä vastaavat Salon terveys – ja vanhuspalvelut, Salon liikuntapalvelut sekä seitsemän salolaista yhdistystä, jotka esittelevät tapahtuman aikana toimintaansa.

Liikunnan Superlauantai Urheilupuistossa lauantaina kello 10-15.

Liikunnan Superlauantaissa voi kokeilla myös Taekwondoa.

Liikunnan Superlauantain lajivalikoima:

Alppihiihto
Ammunta
Biljardi
Golf
Jalkapallo
Jääkiekko
Keilaus
Koripallo
Lentopallo
Melonta
Moottoripyöräily
Pyöräily
Racketball
Ratsastus
Squash
Salibandy
Sukellus
Sulkapallo
Suunnistus
Taekwondo
Taitoluistelu
Tanssi
Tarkkuussuunnistus
Tennis
Uimahyppy
Uinti
Urheiluautoilu
Yleisurheilu

Jätä kommentti