WP: Venäjän agentiksi epäilty Butina oli vaalien alla yhteyksissä Trumpin entisen kampanja-avustajan kanssa

0

Yhdysvalloissa Venäjän agentiksi epäiltynä pidätetty Marija Butina oli viime presidentinvaalien alla yhteyksissä J. D. Gordoniin, joka oli aikaisemmin toiminut presidentti Donald Trumpin vaalikampanjassa ja jonka oli määrä saada töitä Valkoisesta talosta, mikäli Trumpista tulisi presidentti. Asiasta kertoo Washington Post.
Kyseessä on lähin toistaiseksi tiedossa oleva kytkös Butinan ja Trumpin vaalikampanjan välillä.
Tiedot perustuvat alun perin nimettömään lähteeseen, joka on kuvaillut lehdelle senaatin tiedustelukomitealle annettuja todistajanlausuntoja ja dokumentteja. Gordon on sittemmin itse myöntänyt Washington Postille olleensa yhteydessä Butinan kanssa. Hän kuitenkin kuvailee yhteydenpitoa harmittomaksi.
Kaksikko kirjoitti toisilleen useita sähköposteja, ja Gordon kutsui Butinan rock-konserttiin ja syntymäpäivilleen. Gordonin mukaan suhde ei ollut romanttinen. Hän korostaa, että Butina verkostoitui laajasti.

Ei kertonut toimivansa Venäjän nimissä

Butina pidätettiin heinäkuussa, sillä häntä epäillään yrityksistä vaikuttaa Yhdysvaltojen politiikkaan. Hän opiskeli pääkaupunki Washingtonissa ja loi aktiivisesti suhteita republikaanivaikuttajiin ja sallivien aselakien puolesta lobbaavaan kivääriyhdistys NRA:han.
Oikeusministeriön mielestä Butina rikkoi Yhdysvaltain lakeja, koska ei kertonut viranomaisille toimineensa Venäjän nimissä.
Butinan epäillään työskennelleen Kremlin korkean tason viranomaisen ohjauksessa. Amerikkalaismedian mukaan viranomainen on todennäköisesti Torshin, joka on Putinin läheisiä liittolaisia ja nykyään Venäjän keskuspankin varajohtaja.

https://www.washingtonpost.com/politics/trump-associate-socialized-with-alleged-russian-agent-maria-butina-in-final-weeks-of-2016-campaign/2018/08/03/d87c1d84-96a6-11e8-80e1-00e80e1fdf43_story.html?utm_term=.e1e4543bd95a

STT

Kuvat: