Euroopan turvapaikkapolitiikkaan on uinut Australian piirteitä – oikeistopopulistien ihailemaan Australian malliin liittyy isoja juridisia ja eettisiä ongelmia

0

Italian uusi hallitus on kuohuttanut Eurooppaa kieltäytymällä vastaanottamasta siirtolaisia kuljettavia veneitä satamiinsa. Viime aikoina äänenpainot ovat koventuneet myös muualla Euroopassa, ja EU:ssa pohditaan muun muassa siirtolaisten maihinnousukeskusten perustamista Euroopan ulkopuolelle.
Australiassa siirtolaisveneiden käännyttäminen on ollut vuosia arkipäivää. Australia on systemaattisesti estänyt veneiden pääsyn maihin ja ohjannut maan aluevesille saapuvat alukset etäisille Tyynenmeren saarille sijoitettuihin pidätyskeskuksiin.
Euroopassa laitaoikeiston edustajat ovat puhuneet Australian tiukasta linjasta ihailevaan sävyyn. Myös Suomessa perussuomalaiset poliitikot ja ulkoministeri Timo Soini (sin.) ovat kehuneet Australian mallia.
– Australiassa ollaan tarkkoja. Täällä hommat on hoidettu hyvin ja Euroopassa huonosti, Soini sanoi keväällä 2016 vieraillessaan Australiassa.
Pakolaiskriisin jälkimainingeissa Australian malli on alkanut vedota myös valtavirran poliitikkoihin. Kun turvapaikanhakijoita koskevasta vastuunjaosta ei ole päästy EU-maiden kesken sopuun, ratkaisuja on etsitty Australian tavoin ennen muuta ulkorajavalvonnan kiristämisestä.

”Hirvittävä inhimillinen hinta”

Australian valitsemaan linjaan liittyy kuitenkin perustavanlaatuisia juridisia ja eettisiä ongelmia. Asiantuntijat ovat pitkään varoittaneet, että kyseessä on monin tavoin vaarallinen suunta.
– Australian linjalla on hirvittävä inhimillinen hinta, sanoo Uuden Etelä-Walesin yliopiston tutkijatohtori Claire Higgins STT:lle.
Sydneyssä kansainvälisen pakolaislain keskuksessa työskentelevä Higgins viittaa merentakaisten pidätyskeskusten hälyttäviin oloihin, jotka ovat olleet otsikoissa jo vuosia. Muun muassa Guardian on raportoinut jälleen viime viikkoina Naurun saarelle suljettujen ja pahasti traumatisoituneiden lasten itsemurhayrityksistä ja nälkälakoista.
Vuonna 2016 Guardianille vuodetut asiakirjat paljastivat toistuvia tapauksia, joissa pidätyskeskuksen vartijoiden kerrottiin käyttäneet lapsia ja naisia seksuaalisesti hyväksi tai syyllistyneen seksuaaliseen häirintään.
– Naurun ja Manusin saarilla ihmiset ovat odottaneet vuosia turvapaikkapäätöstään, Higgins sanoo.
Viime vuonna Australia joutui sulkemaan Papua-Uuteen-Guineaan kuuluvalla Manus-saarella olevan pidätyskeskuksen, koska maan korkein oikeus linjasi sen laittomaksi.
Myös Australian sopimus köyhän ja ihmisoikeuksia polkevan Naurun kanssa on herättänyt arvostelua. Australia on voidellut Naurun hallituksen ja pidätyskeskusten yksityiset ylläpitäjät puolelleen maksamalla miljardeja dollareita käännytys- ja pidätysprosessin pyörittämisestä.
Arvostelijoiden mukaan Australia on ulkoistanut turvapaikanhakijat pois silmistään, eikä voi siksi esiintyä uskottavasti vastuullisena ja oikeusvaltiota kunnioittavana länsivaltana.

Pidätyskeskukset YK:n hampaissa

YK:n edustajat ovat pitäneet turvapaikanhakijoiden pidätyksiä laittomina ja vaatineet Australialta toistuvasti kestävämpää ratkaisua turvapaikanhakijoiden kohteluun.
– (Australian) merelle sijoittamat käsittelykeskukset ovat loukkaus ihmisoikeuksien suojelulle, sanoi YK:n uusi ihmisoikeusedustaja Michelle Bachelet äskettäin YK:n ihmisoikeusneuvostolle pitämässään puheessa.
Australiankin allekirjoittaman YK:n pakolaissopimuksen mukaan turvapaikanhakijoilla on oikeus hakea turvapaikkaa oman maansa ulkopuolelta ja saada oikeudenmukainen käsittely hakemukselleen. Vastaanottava valtio ei voi kansainvälisen oikeuden mukaan palauttaa turvapaikanhakijoita, jos he uhkaavat sen seurauksena joutua vainon kohteeksi tai muuhun vaaraan.
Australia katsoo ratkaisseensa ongelman sillä, ettei se päästä mereltä saapuvia turvapaikanhakijoita maihin lainkaan. Kotimaahan palauttamisen sijaan heidät ohjataan kolmanteen maahan ja Australian hallitus pesee kätensä heidän kohtalostaan.
Higginsin mukaan Australia ei voi näin paeta vastuutaan.
– Australian täytyy sallia turvapaikanhakijoille reilu, kansainvälisten periaatteiden mukainen ja tehokas turvapaikkaprosessi.
– Turvapaikanhakijoilla on oikeus hakea turvapaikkaa Australiasta ja Australialla on YK:n pakolaissopimuksen mukaan velvollisuus päästää turvapaikanhakijat maihin jättämään hakemuksen.

Hallitus vetoaa pelotevaikutukseen

Australian uusi pääministeri Scott Morrison ja muut linjan puolustajat vetoavat siihen, että tiukka linja estää siirtolaisia lähtemästä vaaralliselle merimatkalle ihmissalakuljettajien mukana. Virallisten tilastojen mukaan Australia on tyrehdyttänyt meren yli ihmissalakuljettajien mukana pyrkivien siirtolaisten tulon miltei kokonaan.
Australian rajavartioston mukaan vuoden 2013 jälkeen 33 venettä ja liki 800 siirtolaista on käännytetty takaisin, viimeisin viime kesäkuussa.
Higgins ei usko hallituksen väitettä tehokkaasta pelotevaikutuksesta. Hän kehottaa suhtautumaan lukuihin varauksella, koska hallitus ei hoida asiaa läpinäkyvästi.
– Emme tiedä yksityiskohtia siitä, kuinka usein viranomaiset pysäyttävät turvapaikanhakijoiden veneitä merellä, missä näin tapahtuu ja minkä verran ihmisiä on kyydissä.
Higginsin mukaan Australiassa on virheellisesti lähdetty ajatuksesta, että turvapaikanhakijat olisivat ongelma, joka pitää ratkaista.
– Pakkomuutto on jatkuva ilmiö, jota pitäisi ennemmin yrittää hallita järkevällä ja humaanilla tavalla.

https://www.theguardian.com/australia-news/2018/aug/23/nauru-self-harm-contagion-as-12-year-old-refugee-tries-to-set-herself-alight
https://www.theguardian.com/australia-news/2016/aug/10/the-nauru-files-2000-leaked-reports-reveal-scale-of-abuse-of-children-in-australian-offshore-detention

STT

Kuvat:

Jätä kommentti