Harkimo vertaa puolueita uskonlahkoon – ”Pelkäsin lähteä kokoomuksesta”

0

Kansanedustaja Hjallis Harkimo arvostelee säälimättä politiikan ja puolueiden sekä myös keväällä jättämänsä kokoomuksen toimintatapoja tänään julkistetussa kirjassaan.
Harkimo vertaa puolueita uskonlahkoon, johon hänkin meni aluksi täysillä mukaan.
– Suoraan sanottuna olin pelännyt lähteä kokoomuksesta. Vatvoin asiaa todella pitkään ja mietin, millainen vastaisku sieltä tulee, Harkimo kertoo lähtönsä taustoista.
Hänen mukaansa puolueen sisältä tuli myös ”aika kamalaa” palautetta, jopa toive, ettei hän elä enää seuraaviin vaaleihin.
Liike Nytin perustaja Harkimo moittii myös muun muassa tapaa, jolla tehtäviä puolueessa jaetaan.
– Hommahan menee niin, että ne, jotka ovat hyvissä väleissä puoluejohdon kanssa ja ovat olleet kauan eduskunnassa, saavat valiokuntien puheenjohtajuuksia, Harkimo sanoo.
– Ei siellä kokouksessa mitään äänestetä, ne ihmiset on puoluejohtajan lähipiiri valinnut jo etukäteen.

STT

Kuvat:

Jätä kommentti