Nea Mattila kruunasi täysosumakautensa maaotteluvoitolla

0

Aitajuoksija Nea Mattila aloitti iloisesti Ruotsi-ottelun toisen päivän sateisella Ratinan stadionilla. Mattila huipensi täysosumakautensa taistelemalla maaotteluvoiton 400 metrin aitajuoksussa.
Voitto heltisi ajalla 57,81, jolla hän kohensi 0,3 sekuntia entistä ennätysaikaansa.
– Tämä oli kauden viimeinen lataus. Sain ehkä voimaa siitä, Mattila kertoi juoksustaan.
– Jotain taikaa täytyy olla myös Tampereessa. Täällä saa niin hienosti kannustusta, että sekin auttaa.
Mattila,18, osallistui heinäkuussa Tampereella järjestettyihin nuorten MM-kisoihin. Silloin hän venyi kahteen ennätysparannukseen ja selviytyi välieriin asti.
Ennätys koheni aikaan 58,11 Jyväskylän Kalevan kisoissa, kun Mattila nappasi SM-pronssin. Ennätykset ovat siis osuneet juuri kauden tärkeimpiin juoksuihin.
– On ollut erittäin hieno kausi, kun olen ylittänyt moneen kertaan tavoitteeni. Ei ole mitään valittamista, ja tämä nostaa tasoa myös ensi kaudeksi, kun tiedän nyt mitä jatkolta odottaa, Mattila arveli.
– MM-kisat oli ykkösjuttu, koska se onnistuminen oli niin yllättävä. Maaotteluvoitto on toiseksi paras juttu urallani.
Maaottelussa Mattila kävi ankaran kamppailun ruotsalaisia vastaan. Se kääntyi voitoksi loppusuoralla.
– Jaloissa tuntui olevan voimaa vielä lopussa. Ajattelin, että nyt ohi, ja se onnistui, Mattila iloitsi.
– Aika nappijuoksu se oli. Vain yhdellä aidalla tuli hieman sipsuttelua.
Mattila kokeili 400 metrin aitajuoksua vasta viime kaudella. Tänä vuonna hän kohensi ennätystään yli kolme sekuntia.

STT

Kuvat:

Jätä kommentti