Lauantaina ostetaan tilalta – tapahtumassa mukana kymmenkunta tilaa Salosta

1

Tulevana lauantaina 15. syyskuuta järjestetään jälleen Osta tilalta -päivä.

Valtakunnallisen päivän tarkoituksena on juhlistaa ruoantuotantoa eri puolilla Suomea. Osta tilalta -tapahtuma järjestetään nyt kolmannen kerran.

Varsinais-Suomessa tapahtumaan osallistuu ainakin 35 tilaa, joista kymmenkunta sijaitsee Salossa. Salosta on mukana esimerkiksi useampi lammastila sekä Wiurilan kartano, jossa vietetään sadonkorjuupäivää. Katso Salosta mukana olevat tilat täältä.

Tilat houkuttelevat kävijöitä monella tavalla. Esimerkiksi jotkut tilat tarjoavat suoramyynnin lisäksi mahdollisuutta osallistua sadonkorjaamiseen tai muita matkailu- ja elämyspalveluita.

– Kiinnostus lähellä tuotettua ruokaa kohtaa näyttää yhä kasvavan. Tänä päivänä kuluttajan tärkein motiivi ostaa lähiruokaa on nimenomaan halu tukea paikallista yrittäjää. Moni haluaa lisäksi tietää ruoan alkuperän, myös tuntea tuotannon vaiheet ja varmistua tuotteen tuoreudesta, sanoo Brahea-keskuksen Johanna Mattila tiedotteessa.

Tiloille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan niihin voi saapua sivustolla tilojen ilmoittamina aukioloaikoina.

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Jani Kurvinen

Tervetuloa Kökkön AittaBaariin Somerolle, jossa paikalliset tuottajat myyvät klo 10-14 mm juustoja, jogurttia, luomuleipää, luomubroileria, hunajaa, naudan lihaa, tomaatteja, kanamunia… Kahvitarjoilu ja lapsille kasvomaalausta ja hevostelua!