Ylämenu
Menu

Katri Henttonen

Asunnottomien yö kiinnosti Salossa

Asunnottomien yö -tapahtuma keräsi tiistai-iltana satoja osallistujia Salossa. Asunnottomien yötä vietettiin Salossa jo 11. kerran. Tapahtuma starttasi tuttuun tapaan Salon torilta, josta lähti liikkeelle lyhtykulkue. Kulkueen reitti päättyi Vaihtoehto 90 ry:n piha-alueelle, jossa oli tarjolla puheita, musiikkia ja syötävää.  Tapahtumassa Lue lisää

Uuden tien rakentaminen alkoi Salon Tupurissa

Salon Tupurin suoraan 110-tielle yhdistävän tien rakentaminen alkoi. Vajaan kilometrin mittaisen tien rakentaminen on parhaillaan käynnissä 110-tien varrella. Urakka on tarkoitus saada valmiiksi toukokuuhun mennessä. Urakoitsija rakentaa myös tien ylittävän puukantisen sillan, uuden pysäköintialueen sekä kiertoliittymän tien Tupurin Lue lisää

Salon VPK:n talosta tulee bingosali

Salon VPK:n talolla pääsee pelaamaan legendaarista onnenpeliä, bingoa. Salon vapaaehtoinen palokunta järjestää VPK:n talolla bilgoiltoja säännöllisesti lokakuusta lähtien. Bingoa pelataan joka kuun kolmena ensimmäisenä torstaina ja ensi vuonna bingoamaan pääsee joka viikko. Salon VPK:n ensimmäinen bingoilta järjestetään torstaina Lue lisää

Ratsastusjousiammunnasta innostuivat sekä ratsastajat että hevoset – katso video!

Salon ratsastus- ja valmennuskeskus Tehossa järjestetty ratsastusjousiammunta-kurssi hurmasi sekä ratsastajat että hevoset. -Ihan sairaan siistiä, kiteyttää salolainen Jarno Vuorenmaa (videolla) kurssin annin. Myös hevoset nauttivat silminnähden uudesta lajista. Ratsastusjousiammunta on Suomessa suhteellisen uusi laji. Se tuli maahan vajaat Lue lisää

Aino Räike kruunattiin Miss Saloksi

Salolaislähtöinen Aino Räike on vuoden 2017 Miss Salo. 18-vuotias abiturientti asuu Turussa ja hän on SM-tason uimari. Miss Salo -kilpailu järjestettiin tuttuun tapaan lauantaina Salon kauppakeskus Plazassa ja paikalla oli paljon yleisöä. Kilpailun juonsi  tyylin, muodin ja pukeutumisen asiantuntija, toimittaja Sami Sykkö. Kilpailun Lue lisää

Nordic ID Salon IoT Campukselle

Langattomia viivakoodi- ja RFID-lukijoita valmistava Nordic ID Oy muuttaa Salon IoT Campukselle. Salon Meriniityssä Myllyojankadulla toimiva yritys siirtyy uusiin vuokratiloihin syyskuun lopulla. Kampukselle siirtyy sekä Salon että Turun toimipisteiden väki. Yritys työllistää kaikkiaan 40 henkilöä, joista vajaat 30 työskentelee Salossa. Toimitusjohtaja Lue lisää
Uutiset
STT
Arkisto