Pääkirjoitukset

Asenteet tasa-arvon esteenä

Suomi on tunnettu maana, jossa naiset valittiin yleisillä ja yhtäläisellä vaaleilla kansanedustajiksi ensimmäisenä maailmassa. Naiset saivat vuonna 1906 Suomessa...

Kreikka valmistautuu uusiin vaaleihin

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti hallituksensa erosta. Tämä tarkoittaa sitä, että Kreikalla on todennäköisesti edessä ennenaikaiset parlamenttivaalit, mahdollisesti jo...

Kilpailukykyä haettava nyt muilla keinoin

Suomen kilpailukykyä ei nosteta yhteiskuntasopimuksen avulla. Kuten jo ennakolta näytti, sopimus kaatui palkansaajajärjestöjen tiukkaan vastustukseen. Neuvottelujen jatkamiselle ei nähty...

Viljelijöiden tuottajahinnat yhä laskusuunnassa

Tänä vuonna ei eletä kotimaisen maatalouden kulta-aikaa. Kevät oli märkä, kylvöt myöhästyivät eikä sadosta odoteta kummoista. Maitotilallisia ja meijereitä...

Syyslukukausi voisi alkaa myöhemminkin

Ajatus koululaisten kesälomien myöhentämisestä on putkahdellut esiin usein 2000-luvulla. Viime vuosien kehnojen alkukesän säiden takia ajatusta on helppo tukea. Viime...

Säästettiinkö puolustusmenoista liikaa?

Valtion ensi vuoden budjettiesitys kohtelee puolustusministeri Jussi Niinistöä (ps.) pehmeämmin kuin monia muita ministerikollegoita. Valtion leikkuri ei ulotu puolustusmäärärahoihin,...

Syksyn satomäärät säiden varassa

Runsaat sateet ovat tänä kesänä harmittaneet lomaa viettävien lisäksi maanviljelijöitä. Kylvötyöt myöhästyivät runsaiden sateiden vuoksi perinteisestä alkukevään ajankohdastaan ja...

Erikoinen merkkipäivä

Viime viikolla kirjattiin maapallon tilinpitoon erikoinen merkkipäivä. Tästä päivästä eteenpäin koko loppuvuoden maapallon luonnonvaroja on kulutettu enemmän kuin maapallo...

Halpalinjat lisäävät julkisten käyttöä

Pitkille linja-autovuoroille rynnineet halpalinjat ovat alkaneet kiinnostaa matkustajia yhä enemmän. Myös Salon seudulla halpabussiyhtiöt ovat lisänneet julkisen liikenteen käyttöä...

Kreikan tukiohjelman vaikea jatko

Kreikan kolmannen tukipaketin eteneminen oli kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Kesken eduskunnan kesälomien kokoontunut suuri valiokunta äänesti tukiohjelman puolesta. Erityisen vaikea...