Pääkirjoitukset

Työttömyys ja väki vähenevät

Keskikesän tilastot kertovat kahdenlaista viestiä. Työttömyys vähenee Salossa tasaisesti, mutta toisaalta myös asukasluku jatkaa laskusuuntaista linjaa. Työttömyyden taittuminen on kuitenkin...

Kreikka nousee jaloilleen

Yksi EU:n talouskriisin pahimmista ongelmista on väistymässä, kun Kreikan hätärahoitus päättyi. Se ei vielä tarkoita, että kaikki talousongelmat olisi...

Luja yhteishenki kantaa Salossa

Kun tarkastellaan vain tilastolukuja, Salossa menee huonosti. Nuoret muuttavat pois, eläkeläisten määrä kasvaa ja huoltosuhde heikkenee. Kylmät luvut ovat...

Luonnonhoitoa vapaaehtoisesti

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on luonnonsuojelun ydinajatus, jota kohti pyritään monin keinoin. Yksi tärkeä voimavara on vapaaehtoistyö, jonka turvin Suomessa luontokohteita...

Rattijuoppo pelkää poliisia

Liikennekuolemien määrä rattijuopumustapauksissa on pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi, ja rattijuoppojen määräkin on laskenut. Silti Mäntyharjulla tapahtuneen tuhoisan kuolonkolarin...

Pörssilistaus on hyvä vaihtoehto

Salolainen teknologiayhtiö Nordic ID aikoo hakea pörssistä vauhtia kasvusuunnitelmien toteuttamiseen. Päätös listautumisesta First North -markkinapaikalle on tarkoitus tehdä vielä...

Presidentillä on vielä valtaa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä on tehty kaksi uutta kirjaa. Kummassakin kirjassa maalataan kuva presidentistä, joka käyttää taitavasti valtaa. Kun Niinistö...

Tunnin junalle lisää virtaa

Turun ja Helsingin välinen uusi ratalinjaus kaipaa vahvaa taustatukea. Suunnittelurahaa tunnin junalla jo on, mutta kalliin ratahankkeen käynnistyminen vaatii...

SDP kärkipaikalla politiikan syksyyn

SDP on ottanut vankemman aseman puoluekannatuksen kärkipaikasta. Ylen mittauksen mukaan sosiaalidemokraattien kannatus on 21,2 prosenttia, jossa on nousua 0,9...

Liikenteessä lisää tarkkuutta

Kesä on edennyt siihen vaiheeseen, että koulujen alku näkyy kaduilla ja liikenteessä. Suuri osa Salon seudun kouluista aloittaa tällä...