Ylämenu
Menu

STT

Vauvamurhista syytetty äiti: Lapset syntyivät elottomina

Oulun vauvasurmista syytetty äiti kertoi oikeudessa, että kaikki vauvat syntyivät kuolleina. Hän kiistää tehneensä vauvoille tahallisesti mitään. Synnytykset olivat hyvin nopeita. Äidin mukaan vauvat eivät liikkuneet tai itkeneet. Vauvat olivat myös kooltaan pieniä. Hän kertoi synnyttäneensä vauvat yksin kotona. Hän säilytti vauvojen Lue lisää

Kittilä etsii esteettömiä päättäjiä hissikiistan käsittelyyn

Hiihtohissikiista on ajanut Kittilän päätöksenteon poikkeukselliseen pattitilanteeseen. Kunnassa mietitään, mistä löytyisi kokoonpano, joka olisi esteetön käsittelemään kiistaan ja kunnanjohtajan erottamiseen liittyviä asioita. Vt. kunnanjohtaja Esa Mäkisen mielestä vyyhti hankaloitui entisestään, kun keskusrikospoliisi ilmoitti, Lue lisää

Yle: Ei uusia löydöksiä tuberkuloosista tamperelaiskoulussa

Tampereen seudun ammattiopistosta ei ole löytynyt uusia tuberkuloositapauksia, kertoo Yle. Epidemiologi Sirpa Räsänen kertoo Ylelle, että suurin osa altistuneista on röntgenkuvattu. Hänen mukaansa muutama löydös johtaa jatkotutkimuksiin, mutta näissä tapauksissa kyse voi olla influenssan seurauksista. Tampereen seudun ammattiopistossa Lue lisää

Paimiossa naisvainaja roskasäiliössä – ex-mies vangittu

Poliisi epäilee Paimiossa Varsinais-Suomessa roskasäiliöstä kuolleena löytyneen naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi. Teosta epäilty on naisen ex-aviomies, joka on vangittu todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä. Rikosta tutkitaan tässä vaiheessa tappona. Nainen löytyi sunnuntaina. Poliisi ei kerro surman tekotavasta tai motiivista. Lue lisää

Paimiosta löytyi vainaja roskasäiliöstä

Paimiossa Varsinais-Suomessa löytyi sunnuntaina kuollut nainen roskasäiliöstä, poliisi kertoo. Turussa asuva keski-ikäinen nainen oli ilmoitettu kadonneeksi torstaina. Poliisi otti vielä samana iltana kiinni ex-aviomiehen, jonka epäiltiin sotkeutuneen katoamiseen. Poliisi etsi kadonnutta koko viikonlopun. Vainaja löytyi sunnuntaina kiinniotetun Lue lisää

Vauvamurhista syytetyn naisen aviomiestä ei kuulla oikeudessa

Oulun vauvamurhista syytetyn naisen aviomies ei halua tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä. Hän sanoo eronneensa naisesta. Mies halusi, että oikeus julistaisi hänen nimensä salaiseksi. Oikeus hylkäsi vaatimuksen. Miehellä ei ole rangaistus- eikä korvausvaateita naista kohtaan. Syyttäjän mukaan mies on kolmen vauvan isä. Mies poistui oikeussalista. Lue lisää

Tasoristeysten huomiolaitteet vihdoin käyttöön sunnuntaina

Uudet tasoristeysten huomiolaitteet otetaan käyttöön sunnuntaina Pirkanmaalla Toijala-Valkeakoski-rataosalla, kertoo Liikennevirasto. Alun perin laitteet piti ottaa käyttöön jo kesällä, mutta testien jälkeen niihin päätettiin tehdä parannuksia. Tästä syystä käyttöönotto siirtyi. Laitteessa on kaksi osaa: junassa oleva lähetin Lue lisää

Oulun vauvamurhista syytetty äiti kiistää murhat

Syyttäjä: Vauvat syntyivät täysiaikaisina tai lähes täysiaikaisina Oulun vauvakuolemista syytetty äiti kiistää murhat ja hautarauhan rikkomiset. Puolustuksen mukaan äiti on ollut siinä käsityksessä, että vauvat syntyivät kuolleina. Äiti ei havainnut elonmerkkejä lapsista eikä löytänyt lapsista pulssia. Osa lapsista oli myös Lue lisää

Nainen ajoi sähköpyörätuolilla Aurajokeen Turussa

Nainen ajoi sähköpyörätuolilla Aurajokeen Turussa Kristiinankadun kohdalla maanantaiaamuna, kerrotaan pelastuslaitokselta. Pelastuslaitos sai naisen nostettua joesta. Hänet vietiin sairaalahoitoon. Päivystävä palomestari kertoi, että pelastuslaitoksen saapuessa paikalle nainen piti kiinni joen reunassa olevista ketjuista. Palomestarin Lue lisää
Uutiset
STT
Arkisto
Muualla

No feed items found.