Talkootunteja Itämeren pelastukseksi

Suomi järjestää ennennäkemättömän isot Itämeri-talkoot presidentti Tarja Halosen johdolla.

Julkilausumista ja puheista edetään konkreettisiin tekoihin. Sitä varten kerätään sitoumuksia. Monet rantavaltioissa toimivat yritykset, yhdistykset, yksityiset ja julkistahot ovat jo mukana. Luvassa on rahaa, tietoa ja työtunteja.

Helsingin Baltic Sea Action Summit -huippukokoukseen tulee alkavalla viikolla rantavaltioiden päämiehiä. Kokoukseen voi osallistua vain sitoumus tuliaisinaan. Pääministeri Matti Vanhanen on luvannut kertoa jo maanantaina, mikä on Suomen valtion osuus.

Jälleen kerran katseet kääntyvät vahvasti Venäjän pääministeriin Vladimir Putiniin. Mikä on Venäjän sitoumus?

Jännitettä odotukseen lisää Ruotsin television esiin nostama väite siitä, että Venäjän armeija 1990-luvulla kippasi Itämereen kemiallisia ja radioaktiivisia jätteitä Gotlannin lähistölle. Jätteet olivat peräisin laivastotukikohdasta Liet-
tuan Liepajasta.

Ilman näitäkin paljastuksia Itämeri huutaa kaikkia mahdollisia sitoumuksia pelastuakseen.

Julkaistu 8.2 2010 04:56:20