Mietteitä urheilusta
Salon Seudun Sanomat 21.8.2012 05:55:29
Elämä on yllätyksiä täynnä. Vaikka olen koko ikäni harrastanut urheilua, iän myötä toki yhä kuntoilupainotteisemmin, en ole koskaan vaikuttanut urheilujärjestöissä. Nyt sekin ”puute” on korjattu.
Toimin sekä FSI:n (SLU:n ruotsinkielinen sisarjärjestö) että tämän vuoden alusta yhdistetyn Melonta- ja soutuliiton puheenjohtajana. Nämä luottamustehtävät veivät minut Lontoon olympialaisiin, jossa seurasin pääasiassa melontakisoja.
Vaikka Suomi nipin napin saavutti tavoitteensa, jäimme tälläkin kertaa ilman kultamitalia. Joidenkin lajien osalta meillä oli selvä yliedustus, vaikka etukäteen oli selvää, ettei menestymisen mahdollisuuksia ole. Looginen kysymys kuuluu, ovatko valintakriteerit kohdallaan. Yhtä looginen vastaus on, että eivät ole.
n n
Minkälaiset kriteerien sitten pitäisi olla? Yleisesti ottaen selvä ja riittävän tuore näyttö siitä, että urheilijalla on mahdollisuus päästä finaaliin. Poikkeuksena tästä nuori lupaava urheilija, jonka huippu on vasta seuraavissa olympialaisissa ja hän on siis kisakokemusta hakemassa.
Jos näitä kriteereitä olisi noudatettu valittaessa urheilijoita Lontooseen, Suomen joukkue olisi ollut paljon pienempi, erityisesti uimareiden osalta.
Ikävä tosiasia on, että Suomi on viimeksi voittanut olympiakultaa vuonna 2000 Sydneyssä. Lontoossa Suomi oli mitalitilastoissa sijalla 60. Pohjoismaista Tanska oli paras sijalla 29. Seuraavina pohjoismaista olivat Norja sijalla 35 ja Ruotsi sijalla 37. Suomi voitti täpärästi Viron, joka oli sijalla 63.
Ongelma on tiedostettu. Huippu-urheilun muutostyöryhmä on esittänyt menestymisen strategian, jossa urheilijan polku on määritelty. Mika Kojonkoski on valittu Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajaksi. Huippu-urheilun ulkoiset puitteet alkavat siis olla kohdallaan.
n n
Luin äskettäin suurella mielenkiinnolla kirjan Kroppens geni (Kehon äly). Ruotsalainen aatehistorioitsija Sverker Sörlin, itse juniorina huippuhiihtäjä, osallistuu norjalaisten huippuhiihtäjien harjoitusleireihin keskittyen Petter Northugiin ja Maarit Björgeniin.
Sörlin haluaa ymmärtää, mihin Northugin ja Björgenin menestys perustuu. Hän luettelee tavanomaiset seikat, lahjakkuus, perinteet, kova harjoittelu, hyvä valmennus, taloudelliset puitteet.
Ehkä kiinnostavin havainto on kuitenkin se, että sekä Northug että Björgen kasvoivat syrjäseudulla, jossa he joutuivat pienestä pitäen liikkumaan ja tekemään raskasta ruumiillista työtä. Ei ollut koulukyyditystä eikä tietokoneita, vaan piti kävellä, pyöräillä tai hiihtää kouluun tai kavereitten luo.
Tätä taustaa vasten on koululiikunnan lisääminen yhdellä tunnilla uudessa tuntijakojärjestelmässä oikeansuuntainen, mutta vielä riittämätön askel.
Jo kansanterveyden kannalta lisäliikunta on ensiarvoisen tärkeää. Kodin ja vanhempien vastuu korostuu, kuten myös urheiluseurojen ja -kerhojen rooli.
Varusmiespalvelukseen astuvien miesten juoksutestin tulokset kertovat karua kieltä. Kun Cooperin testin (12 minuuttia) keskiarvo vuonna 1990 oli 2665 metriä, oli se vuonna 2010 pudonnut 2480 metriin.
Samana ajanjaksona oli kiitettävän suorituksen osuus pudonnut 17 prosentista 7 prosenttiin.
Vastaavasti huonon suorituksen osuus oli noussut 7 prosentista 22:een. Vuodesta 1993 vuoteen 2011 on palvelukseen astuvien miesten keskipaino noussut 70,8 kilosta 76,5 kiloon. Voiko syy-yhteys olla selvempi?
Kunnossa oleva perusta on ehdoton edellytys suomalaisen huippu-urheilun menestymiselle. Siinä työtä vielä riittää.
n Kirjoittaja on Pohjoismaiden
neuvoston johtaja.
Jan-Erik Enestam