Verotuksen kehittämistyöryhmällä on aikaa työlleen tämä vuosi. Väliraportti julkistettiin maanantaina. Ryhmän puheenjohtaja on Martti Hetemäki (vas.) ja varapuheenjohtaja Heikki Niskakangas.
Veroremontti saa ristiriitaisen vastaanoton
Salon Seudun Sanomat 22.6 2010 05:56:15
Valtiosihteeri Martti Hetemäen
johdolla istuva työryhmä antoi maanantaina väliraporttinsa keinoista, joilla verotusta pitäisi uudistaa. Väliraportin vahvimpia lääkkeitä ovat pääomaverotuksen kiristäminen, yritysverotuksen keventäminen yhteisöveroa laskemalla, ansiotuloverotuksen kevennys marginaaliveroja alentamalla ja arvonlisäveron nostaminen.
Linjakseen ryhmä sanoo verotuksen painopisteen maltillisen siirron työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen.
RYHMÄN tehtävänä on etsiä keinoja uudistaa verotusta vastaamaan taloudellisen toimintaympäristön muutosta ja kehittää verotusta myös oikeudenmukaisemmaksi. Suorin sanoin ilmaistuna kyse on julkisen talouden ongelmista, joihin olisi löydettävä lääkkeitä. Julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää sekä verotulojen lisäystä että menojen karsimista. Tämän työryhmän tähtäin on verotuksessa.
Ensireaktiot väliraporttiin osoittavat, että esitykset saavat varsin ristiriitaisen vastaanoton. Se ei sinänsä ole yllätys. Edunvalvojat arvioivat esityksiä luonnollisesti omista lähtökohdistaan. Kiitokset ja moitteet menevät sen mukaisesti.
ELINKEINOELÄMÄN EK kiittelee yritysverotuksen keventämistä, mutta olisi toivonut vielä reippaampaa kevennystä. Pääomaverotuksen kiristys ei EK:lta saa kiitosta. Palkansaajien SAK puolestaan näkee tuloverotuksen keventämisen marginaalien kautta antavan edut isopalkkaisille ja unohtavan pienipalkkaiset. STTK katsoo, että yritysten veronkevennykset tulevat palkansaajien maksettaviksi.
Nyt työryhmä tuli ulos väliraportilla. Esimerkiksi etukäteen paljon puhuttuun asuntolainojen verovähennykseen ei siinä oteta kantaa. Martti Hetemäen mukaan ansiotulojen verovähennyksiin palataan kuitenkin vielä. Ryhmän loppuraportti pitää siis sisällään vielä kokonaan uusia linjauksia. Näin ollen kokonaisuuden arvioinnin aika on vielä edessä.
VEROTUKSEN kokonaisuudessa painava tekijä on myös kunnallisvero. Kunnissa paineet veroprosentin nostoon ovat kovat, eikä sillä rintamalla ole näkyvissä aikaa, jolloin verotukseen olisi tulossa kevennystä. Kunnallisvero mukaan lukien työn verotukseen on luvassa joka tapauksessa nousua. Nousun kokonaisvaikutusta lieventävät valtion tuloveron kevennykset.
Verotuksen kautta koottavissa tuloissa arvonlisävero on lopputuloksen kannalta iso tekijä. Se selittänee, että alv-prosenttien muutokset ovat aikamoista soutamista ja huopaamista. Ravintolaruuan alv:n lasku ei vielä ole ehtinyt astua voimaan, kun arvonlisäveroihin jo kaavaillaan vuorostaan kahden prosenttiyksikön nostoa.