Päätoimittaja Ville Pohjonen
Sunnuntai 5. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Asser

Salon sosiaali- ja terveysmenot laskivat viime vuonna

Salon Seudun Sanomat 24.8 2010 12:14:22

Salo onnistui hillitsemään sosiaali- ja terveydenhuollon menojaan viime vuonna. Kuntaliiton selvityksen mukaan Salon terveysmenot laskivat ensimmäisenä kuntaliitoksen jälkeisenä vuonna 1,4 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Muissa keskisuurissa kunnissa kustannukset nousivat keskimäärin 3,9 prosenttia.

Salon sosiaali- ja terveystoimen ikävakioidut kokonaiskustannukset olivat viime vuonna 3 185 euroa asukasta kohti. Luku on Kuntaliiton tutkimukseen osallistuneista 17 kunnasta seitsemänneksi pienin.

Joukon korkeimmat kustannukset olivat Kirkkonummella, 3 537 euroa asukasta kohti. Keravalla kustannukset olivat pienimmät, 3 045 euroa asukasta kohti.

Salon sosiaali- ja terveysjohtajan Kai Saarimaan mukaan kaupunki pärjäsi vertailussa hyvin. Hänen mielestään luvuista ei kuitenkaan kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska vuosi 2009 oli uuden Salon ensimmäinen vuosi.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat