Kirkon pihalle oli tuotu entisaikojen rangaistusmenetelmistä muistuttamaan jalkapuu, jossa kahden tunnin juhlamessun ajan aikaansa viettivät vapaaehtoiset Mikko Virpo ja Mika Laitinen.
Salon Seudun Sanomat 29.8 2010 16:13:23
Särkisalon vuonna 1760 rakennettu puukirkko on 250 vuotta vanha. Kodikkaassa kyläkirkossa pidettiin sunnuntaina juhlamessu, johon kirkkoväki oli pukeutunut vanhaan malliin. Ensimmäinen virsikin laulettiin hitaasti, kuten ennen muinoin.
Juhlaohjelmaan kuului myös perinneruokailu. Tarjolla oli muun muassa ”halstratui ja rullal väänetyi silakoi”.