Päätoimittaja Ville Pohjonen
Maanantai 6. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Röyhkeitä yöllisiä murtautujia Salossa

Salon Seudun Sanomat 1.9 2010 07:54:42

Kaksi miestä tunkeutui Salon Turilantiellä omakotitaloon maanantain ja tiistain välisenä yönä puoli kahdelta. Talon asukas heräsi, kun makuuhuoneeseen tuli kaksi miestä näyttäen valoa taskulampuilla.

Asukkaan herätessä miehet poistuivat Turilantien suuntaan. Talosta ei ollut anastettu mitään.

Miehet olivat noin 20–25-vuotiaita. He olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin ja toisella oli pipo.

Rikosylikonstaapeli Mika Kannari Salon poliisista uskoo, että samat miehet yrittivät tunkeutua myös kahteen muuhun omakotitaloon Salossa.

Hieman ennen kello yhtä Raatalantiellä sijaitsevan omakotitalon ulko-oven lasi rikottiin. Omistaja heräsi lasin helinään, mutta kun hän ehti ulko-ovelle, siellä ei ollut enää ketään. Puoli kolmelta sama kuvio toistui Kalmakorventiellä. Asukas kuuli, kun ulko-oven lasi rikottiin, mutta hän ei ehtinyt nähdä ketään.

– Aika ja tekotapa viittaavat siihen, että kaikissa kolmessa tapauksessa tekijät ovat samat, arvioi Kannari.

Omakotitaloja yhdistää sijainti hiljaisella paikalla. Lisäksi talot olivat pimeinä, eivätkä pihavalot palaneet.


Näytä suurempi kartta
Näytä suurempi kartta

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat