Päätoimittaja Ville Pohjonen
Sunnuntai 5. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Asser
Pommi-iskujen sarja sai jatkoa Itä-Pakistanissa. Toissa päivänä yli 30 ihmistä kuoli Lahoressa (kuva). Kuva: Lehtikuva / AFP

Pommi-iskujen sarja sai jatkoa Itä-Pakistanissa. Toissa päivänä yli 30 ihmistä kuoli Lahoressa (kuva). Kuva: Lehtikuva / AFP

Itsemurhaisku tappoi yli 50 Pakistanissa

STT 3.9 2010 15:54:09

Pakistanissa ainakin 54 ihmistä on kuollut itsemurhaiskussa. Pommi räjähti noin 450 shiiamuslimin keskellä Quettassa lähellä Afganistanin rajaa. Haavoittuneita on parisensataa.

Shiiamuslimit osallistuivat vuosittaiseen tapahtumaan, jossa osoitetaan mieltä palestiinalaisten puolesta. Poliisin mukaan alueella myös ammuskeltiin.

– Vihamielinen joukko yritti sytyttää tulipaloja. Jotkut olivat aseistautuneita, ja laukauksia ammuttiin ilmaan, poliisi kertoi.

Poliisi oli varoittanut mielenosoittajia terrori-iskun uhasta.

Suurin osa Pakistanin 160-miljoonaisesta väestöstä on sunnimuslimeita. Shiiat joutuivat hyökkäykset kohteeksi myös viime keskiviikkona Pakistanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Lahoressa. Kolmessa itsemurhaiskussa kuoli yli 30 ihmistä.

Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gatesin mukaan Pakistanissa piileksivät ääriryhmät ovat entistä suurempi uhka Afganistanille.

Yhdysvallat ei Gatesin mukaan silti aio lisätä sotilaallisia toimiaan Pakistanin puolella. Gates toivoo ratkaisua kansainvälisten Isaf-joukkojen, Afganistanin ja Pakistanin yhteistyöstä.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat