Päätoimittaja Ville Pohjonen
Maanantai 6. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Huumeiden tehovalvonta siivosi Salon puistot pilvenpolttajista

Salon Seudun Sanomat 5.9 2010 19:02:46

Huumeidenkäytön tehovalvonta on poistanut kannabiksen polttajat Salon puistoista ja vähentänyt kotikasvatusta.

Saloon sijoitettiin vuosi sitten kaksi vakituista, pelkästään huumetyöhön keskittyvää konstaapelia. Vuoden aikana he ovat ottaneet kiinni 180 nuorta ja aikuista huumausainerikosten takia.

Kiinnijääneistä puolet on ollut ensikertalaisia. Huumetyötä tekevän vanhemman konstaapelin Toni Elon mukaan ensikertalaisista valtaosa on 15–20-vuotiaita poikia.

Salolaisnuorten mukaan tehovalvonta on johtanut siihen, että kannabista ei enää uskalleta kasvattaa kotona. Nuoret uskovat, että tehovalvonnasta voi olla hyötyä yläkouluikäisille kokeilijoille, koska se voi säikäyttää ensikertalaiset.

Poliisin mukaan valvonnan tavoitteena on saada laittomia päihteitä käyttävät kiinni mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat