Päätoimittaja Ville Pohjonen
Maanantai 6. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Kastun talo Salossa, Helsingintiellä.

Kastun talo Salossa, Helsingintiellä.

Kaavaehdotus: Kastun talon Salossa saa purkaa, tilalle uusi vastaava julkisivu

Salon Seudun Sanomat 7.9 2010 14:05:59

Pitkään käyty vääntö Kastun talon kohtalosta on ratkeamassa Salossa. Kaupunki aikoo sallia talon purkamisen, mutta vaatii, että Helsingintien varteen on kaupunkikuvan takia rakennettava nykyistä Kastun taloa vastaava julkisivu. Määräys on kirjattu korttelin kaavamuutokseen, joka tulee piakkoin nähtäville.

Kaavoittajan lähtökohta on tähän mennessä ollut, että koko historiallisesti arvokas Kastun talo säilytetään. Poliittiset päättäjät ovat kuitenkin halunneet luopua suojelusta, koska rakennus on teknisesti huonossa kunnossa ja painunut. Sen paalutus ja korjaus liiketiloiksi maksaisivat arvioiden mukaan yli miljoona euroa.

Kiinteistöneuvos Jorma J. Nieminen on halunnut purkaa Kastun talon ja muut korttelin vanhat rakennukset rakentaakseen tilalle liikekeskuksen.

Alueen asemakaava antaisi Niemiselle noin 7 500 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta. Lisäksi kaava mahdollistaa nelikerroksisen pysäköintitalon rakentamisen Kirkkokadun varteen.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat