Päätoimittaja Ville Pohjonen
Torstai 23. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Aslak

Salon ulkojäistä voi nyt
nauttia täysin siemauksin

Salon Seudun Sanomat 18.12 2010 19:52:10

Salon talviliikuntapaikkojen luistelualueiden jäädytys on sujunut tänä vuonna mutkattomasti, kun pakkaset eivät ole hellittäneet otettaan. Jäädytetyt kentät ovat pysyneet jäässä toisin kun aiempina vuosina.

Viima ja kipakka pakkanenkaan ei estänyt salolaisia vetämästä luistimia jalkaan Moision koulun kentän pukukopissa. Matkaluistimet jo viisitoista vuotta sitten hankkinut Rauno Hakala toi nelivuotiaan poikansa Oskarin ottamaan ensimmäisiä askeleita luistimilla. Oskarille oli saatu serkkupojalta luistimet.

– Ensimmäistä kertaa jäällä tänä talvena, huikkasi Hakala, jolla on takana viime keväästä kestänyt talonrakennusprojekti. Omaan kotiin Halikon Härkhakaan perhe pääsi muuttamaan sopivasti ennen joulua.

Hakala ei ole mikään aloittelija matkaluistelussa. Koko ikänsä luistelua harrastanut mies on voittanut Kalevan Kierroksen kolme kertaa.

Luistelukenttiä Salossa on kaikkiaan 26. Kaupungin sivujen nettipäivityksen (8.12.) mukaan Salon kaupungin keskustan kaikki kentät ovat luistelijoiden käytössä. Myös Halikossa ja Perttelissä on useampia kenttiä auki. Salon vs. liikuntapaikkasihteeri Reijo Yliräisänen sanoi (SSS 1.12) että lähes joka kylällä on joku luistelupaikka valmis.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat