Demarivaikuttajat ohjaavat jo ääniä Haavistolle, Taimela äänestää tyhjää
Salon Seudun Sanomat 24.1.2012 05:00:27
SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Saija Karnisto äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella Pekka Haavistoa. Salolaisen Karniston mukaan valinta on hänelle hyvin selvä.
– Sitä ei tarvinnut edes miettiä. Haavisto on hyvin lähellä omia ajatuksiani, Karnisto sanoo.
Blogissaan Karnisto uskoo, että vihreä Haavisto kykenee tarjoamaan kokoomuksen Sauli Niinistölle kunnon vastuksen. Karnisto kirjoittaa, että ”vaalien toinen kierros ei ole läpihuutojuttu”.
SDP:n Varsinais-Suomen piirin somerolainen varapuheenjohtaja Riitta Lehtinen on hänkin avoimesti Haaviston takana. ”Sitte kampanjoimaan Pekka Haaviston puolesta!”, Lehtinen kirjoittaa Facebookissa.
– Haavisto on ehdottomasti minun valintani toisella kierroksella. Hän puolustaa paljolti samoja arvoja kuin Paavo Lipponen, Lehtinen sanoo.
Lehtinen toivoo, että demarit seuraisivat hänen esimerkkiään ainakin Somerolla.
Kaikki sosiaalidemokraatit eivät vielä paljasta, kummalle he äänensä antavat. Salolainen SDP:n kansanedustaja Katja Taimela on päätöksensä tehnyt – hän äänestää tyhjää.
– Jos jompaa kumpaa äänestäisin, se olisi Haavisto. Demarina kuitenkin koen, että se sotisi omaa selkärankaani vastaan. Se aiheuttaisi minulle käymistilan, että voisin joissain muissakin vaaleissa äänestää vihreitä, Taimela perustelee.