Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 21. toukokuuta 2013. Nimipäivät: Kosti, Konsta, Konstantin

Nokian matkapuhelintehtaalla pelätään taas pahinta – tiedotustilaisuus torstaina

Salon Seudun Sanomat 13.6.2012 17:26:23
(Päivitetty 13.6.2012 22:05:47)

Nokia on kutsunut työntekijänsä torstaina pidettäviin tiedotustilaisuuksiin. Kutsun tilaisuuteen ovat saaneet sekä tehtaan että tuotekehityspuolen työntekijät.

Tehtaan väelle asiasta ilmoitettiin keskiviikkona päivällä, ja myöhemmin keskiviikkoiltana tiedotustilaisuudesta kerrottiin myös tuotekehityspuolen työntekijöille.

Tuotekehityspuolen ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Aimo Leskelä kertoo, että kutsu tuli vasta työajan jälkeen. Leskelä kertoo, että tuotekehityspuolen luottamusmiesten infotilaisuus on aamulla yhdeksältä, ja koko porukan tilaisuus sen jälkeen. Tehtaan työntekijöiden tilaisuus on samaan aikaan eri paikassa.

– Ainakin meidän tilaisuus pidetään videon välityksellä, ja samaa lähetystä seurataan myös muilla Nokia-paikkakunnilla Suomessa. En tiedä, onko tilaisuus myös sisällöllisesti eri kuin tehtaan väelle. Tilaisuuden sisällöstä ei ole kerrottu etukäteen edes luottamusmiehille, Leskelä sanoo.

Salon Nokia on läpikäynyt suuria myllerryksiä viime vuosina. Uusimmat muutokset aloitettiin helmikuussa, kun Nokia päätti lopettaa matkapuhelimien kokoonpanotyöt Salossa ja vähentää tehtaalta tuhat työntekijää. Tuolloin tehdas työllisti noin 1 700 työntekijää.

Irtisanomisia on toteutettu kevään aikana, ja matkapuhelintehtaalla on haettu uutta tapaa tehdä töitä. Myös tehtaan alihankkijat Foxconn ja DHL ovat vähentäneet viime kuukausina rajusti väkeä.

Helmikuussa ilmoitettujen vähennysten jälkeen matkapuhelintehtaalla on noin 700 työntekijää. Salon tuotekehitys- ja tukitoiminnoissa on noin 1 800 työntekijää.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille


Copyright © 2001-2013 Salon Seudun Sanomat