Päätoimittaja Ville Pohjonen
Sunnuntai 5. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Asser

Muurlassa muistellaan Kovaskallion lavaa

Salon Seudun Sanomat 26.8 2010 13:15:43

Muurlalaisten tarinoiden pohjalta syntynyt esitys entisestä tanssilavasta saa ensi-iltansa lauantaina. Kovaskallio kutsuu -esitystä esitetään Muurlan Seuralassa myös sunnuntaina ja keskiviikkona.

Esitys on jatkoa Muurlan kotiseutuyhdistyksen ja Varsinais-Suomen taidetoimikunnan yhteistyölle muisteludraaman merkeissä. Kevään mittaan on järjestetty useita tarinankerrontatilaisuuksia, joissa on muisteltu vanhaa Kovaskallion tanssilavaa. Itse lavasta ei ole enää edes peruskiveä jäljellä, mutta juttuja ja muistitietoa on löytynyt runsaasti.

Kovaskallion lava seisoi nimensä mukaisesti Kovaskallion laella Ylisjärven rannalla. Ensimmäisen lavan rakennutti palokunta vuonna 1934 rahoittaen tansseilla toimintaansa. Myöhemmin lavasta vastasi urheiluseura Wihuri, joka rakensi uuden, katetun lavan parikymmentä vuotta myöhemmin.

Kovaskallion lava oli suosittu ja houkutteli paikalle paitsi yleisöä myös nimekkäitä esiintyjiä Harmony Sistersistä Lasse Liemolaan.


Näytä suurempi kartta

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat