Päätoimittaja Ville Pohjonen
Lauantai 25. toukokuuta 2013. Nimipäivät: Urpo
Schjerfbeckin juhlanäyttelyn kuraattorin mukaan on mysteeri, miksi taiteilija peitti näin onnistuneen työn. Kuva: Lehtikuva / Pekka Sakki

Schjerfbeckin juhlanäyttelyn kuraattorin mukaan on mysteeri, miksi taiteilija peitti näin onnistuneen työn. Kuva: Lehtikuva / Pekka Sakki

Schjerfbeckin tuntematon teos löytyi Ateneumissa

STT 3.9.2012 11:48:11

Helene Schjerfbeckin tähän asti tuntematon taideteos löytyi tänään Ateneumissa. Teos paljastui Schjerfbeckin maisemamaalauksen alta. Maisemamaalaus oli neulottu nyt löydetyn työn päälle.

Maalauksessa nähdään puoliksi selin oleva nainen, jonka olkapään takaa pikkulapsi kurkistaa katsojaan. Teos saadaan mukaan Schjerfbeckin juhlanäyttelyyn Ateneumiin noin viikon kuluttua.

Näyttelyn kuraattori Leena Ahtola-Moorhouse kertoi, että nyt paljastunut taideteos on hienompi kuin hän uskalsi odottaa. Hänen mukaansa on mysteeri, miksi Schjerfbeck peitti näin onnistuneen työn.

Kun tuntematon teos saatiin esille, Ateneumin asiantuntijoiden ensiarvio oli, että öljymaalaus on keskeneräinen. Arvio kuitenkin muuttui, kun työ nostettiin kunnolla näkyville.

- Teoksessa ei ole maalausteknillisesti mitään vikaa. Koska Schjerfbeck lisäksi signeerasi työn, sitä voi pitää valmiina teoksena, Ahtola-Moorhouse linjasi.

Hän ei osannut heti arvioida nyt löytyneen teoksen rahallista arvoa tai sen merkitystä Schjerfbeckin tuotannossa. Teos on todennäköisesti 1880-luvulta.

Kerro kaverille


Copyright © 2001-2013 Salon Seudun Sanomat