Salo HT:lle huipputärkeä voitto pääkilpailijasta
Salon Seudun Sanomat 28.1.2012 19:04:40
Jos joku tammikuun lopulla tapahtuva voitto voi maaliskuun puolivälissä päättyvässä sarjassa olla tärkeä, niin sitä oli Salo HT:n pistepotti Tuusulan KJT:ltä. HT hoiti huipputärkeässä naisten SM-karsintasarjan ottelussa maalin kotivoiton kovimmasta ja käytännössä ainoasta kilpailijastaan.
Tuloksen myötä nimittäin varmistui se, että kaikki on nyt salolaisten omissa käsissä. HT on karsintasarjassa kolme pistettä KJT:n edellä mutta pelannut pelin enemmän. KJT:n maaliero on kuitenkin niin paljon salolaisia heikompi, että tuon rästiottelun voittamallakaan ei järjestys näiden ryhmien kesken muutu.
– SM-sarjapaikka on se mitä haetaan, ja nyt näyttää taas sen osalta paremmalta. Meidän nuoret pelaajat kehittyvät hyvää vauhtia, ja senkin takia SM-sarjapaikan uusiminen olisi todella tärkeä juttu. Esimerkiksi Jessica Pajuniitty pelasi tänään erinomaisen ottelun, kertoo Salo HT:n päävalmentaja Jussi Lehtonen.
KJT-ottelu oli kotijoukkueelta kaksi- tai melkeinpä kolmijakoinen. Loistava, kaksi maalia tuottanut avausviisiminuttinen vaihtui loppua kohti hermoja raastavaan voiton ylläpitämistaisteluun.
Tuo taistelu tuotti tulosta, kun KJT ei päässyt tasoihin asti. Vierailijoiden Mia Viberg kavensi ylivoimalla 3–2:een ajassa 55.50, mutta HT:n puolustustsemppi tuotti tärkeät sarjapisteet.