Demokratian ja diktatuurin erilaisuutta voi kuvata niinkin, että diktatuurissa kansa pelkää hallitsijaa, kun taas demokratiassa hallitsijan sopii pelätä kansaa.
Aidossa vaalidemokratiassa kansa voi syrjäyttää hallitsevat vallasta. Demokratiassa äänestäjien pelko on hallitsijalle viisauden alku.
Diktatuureissa hallitsijan syrjäyttäminen on vaikeampaa. Se voi tapahtua kansannousun, luonnollisen kuoleman tai salamurhan seurauksena. Siihen asti parasta kansanviisautta hallintoalamaisille on sopeutuminen vallitseviin oloihin.
Diktaattoreille ja muille yksinvaltiaille kapinaa hautova kansa on pahin uhka. Siksi sen alistamiseen käytetään koviakin keinoja. Nekään eivät aina auta. Ranskan Suuri vallankumous toimii yhä esikuvana uusille kansannousuille.
Ne ovatkin yksinvaltiaiden painajaisia. Sellaisia on nähty viimeksi arabimaailmassa: Tunisiassa, Egyptissä, Jemenissä, Libyassa ja Syyriassa. Kaikkein uusin on koettu Euroopassa, Ukrainassa.
Kuten jo Ranskan vallankumouksessa, näissäkin kapinoissa kansat ovat onnistuneet kaatamaan yksinvaltiaansa, paitsi ei vielä Syyriassa. Uusimpien kansannousujen tapahtumat ovat häirinneet varmaan diktaattoreiden yöunia muuallakin.
Venäjän valtiojohdolle pahimman päänsäryn on aiheuttanut ukrainalaisten kansannousu Kiovassa Maidanin aukiolla runsas vuosi sitten. Hekin onnistuivat niin, että maan parlamentti syrjäytti vallasta presidentti Viktor Janukovitsin.
Maidanin tapahtumat saivat Venäjän valtiojohdon kauhistumaan. Pahin painajainen toteutui lähellä, naapurissa, entisessä neuvostotasavallassa. Pahinta olisi, että Ukrainasta tulisi kansanvaltainen oikeusvaltio Venäjän etupiiriin. Tämä on estettävä, pääteltiin vuosi sitten Kremlissä.
Päätöksen toteuttaminen on Ukrainan lähihistoriaa. Venäjän johto hankki ison jalansijan naapurimaasta anastamalla siltä Krimin niemimaan hybridisodan keinoin. Toisena keinonaan se haluaa pitää itäisen Ukrainan epävakaana, jopa sotatilassa, jottei muukaan Ukraina voisi kehittyä kansan enemmistön haluamaan suuntaan eikä lännettyä.
Venäjän nykyjohdon toimet Ukrainassa kertovat kansanvallan pelosta Moskovassa. Kreml ei näköjään halua Venäjästä kansanvaltaista oikeusvaltiota, jossa ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin. Tästä kielii myös Putinin hallituksen sisäpolitiikka viime vuosilta.
Millaistahan maailmankuvaa Kremlissä nykyään vaalitaan? Onko tavoitteena neuvostoajan valtiorajojen ja mahtiaseman palauttaminen – vaikka asevoimin? Luuleeko Putinin hallinto, että Venäjän kansa voidaan alistaa nöyriksi hallintoalamaisiksi kuten tsaarien aikaan? Eikö Kremlissä edes pyritä sivistysvaltioksi?
Kremlissä kansanvallan pelolla on pitkä perinne. Kansannousuja pelästyivät jo tsaarit, viimeksi Nikolai II – syystäkin. Kaikkien Neuvostoliiton johtajien painajaisunena lienee ollut tyytymättömien kansannousu. Sen estämiseksi tehtiin paljon – kuten nytkin Moskovassa.
Kirjoittaja on diplomaatti.
Vesa Jaakola
