Alkoholi on suomalaiselle rakas aihe. Tämä kävi taas kerran selväksi, kun keskustan kerrottiin ajavan keskiolutta pois kauppojen hyllyiltä.
Sopivasti vaalien alla esiin kaivettu linjaus löytyi vuodelta 2013. Alkoholipoliittisessa linjauksessaan keskusta esittää, että ruokakaupoissa myytävä keskiolut laimennettaisiin Ruotsin tyyliin kakkosolueksi ja sitä vahvemmat oluet olisivat myynnissä vain Alkossa.
Julkisuuteen kanta nostettiin siten, että keskusta haluaa siirtää keskioluen pois kaupoista vain Alkon myyntiin. Vaahdot oluttuopeissa nousivat heti myrskylukemiin.
Köyhältä kansalta viedään vielä keskiolutkin. Myös Kaupan liitto paheksui linjausta. Keskioluen poistaminen ajaisi maaseudun kauppoja suuriin vaikeuksiin. Lisäksi se vauhdittaisi entisestään Viron viinarallia ja lisäisi väkevien juomien kulutusta.
Uutisointiin löytyi katetta, kun keskustan vaaliohjelmasta löytyi linkitys tähän vuonna 2013 tehtyyn alkoholipoliittiseen linjaukseen. Mielenkiintoista oli se, että asiasta kertoi ensimmäisenä viihdelehti Stara.fi. Missä olivat iltapäivälehtien uutishaukat?
Keskusta yllätettiin tuoppi kädessä. Ensimmäiset selitykset vain pahensivat tilannetta. Puoluesihteeri Timo Laaninen kertoi maanantaina, että keskiolutlinjaus on yhä voimassa ja sisältyy keskustan vaaliohjelmaan.
Laaninen ja puheenjohtaja Juha Sipilä korostivat, että alkoholipolitiikka ei ole keskustan ykkösvaaliteemoja. Lausunnot antoivat ymmärtää, että vaaliteema kuitenkin.
Lopulta Sipilä puhalsi keskiolutkuohunnan poikki keskiviikkona ja oikoi puolueen aiempia lausuntoja. Keskiolut pysyy kaupoissa, eikä keskusta ota sitä vaaliohjelmaan eikä hallitusohjelmaan. Tämä lausunto olisi kannattanut antaa heti eikä vasta parin päivän kuluttua.
Samalla keskusta poisti vaaliohjelmasta linkin, joka johti alkoholipoliittiseen ohjelmaan.
Keskusta on johtanut mielipidetiedusteluja selvällä erolla muihin puolueisiin. Gallupsuosikkia on seurattu erityisen tarkkaan ja odotettu mahdollisia virheitä.
Nyt sellainen näytti löytyneen. Ehdotus keskioluen siirtämisestä Alkoon tai sen laimentamisesta on erinomaisen huono vaaliteema. Siinä kiinni pysyminen olisi saanut vaaliuurnille sellaisetkin ihmiset, jotka yleensä eivät äänioikeuttaan käytä. Tosin lopputulos ei välttämättä olisi mieluinen.
Seuraavia mielipidemittauksia odotetaan ainakin keskustan vaalikoneistossa jännityksellä. Putoaako kannatus kakkosoluen vai peräti keskarin vahvuudella? Tai putoaako lainkaan?
Sinänsä keskusta on ihan oikealla asialla. Alkoholin aiheuttamat haitat yksittäisille ihmisille, perheille ja yhteiskunnalle ovat suuret, ja niihin pitäisi pystyä vaikuttamaan.