SaloSolar suunnittelee aurinkopaneelitehtaiden myyntiä

0
SaloSolarin Anu Areva kertoi Saloon perustettavasta aurinkopaneelitehtaasta ensimmäisen kerran 11. helmikuuta Salossa järjestetyssä seminaarissa.
SaloSolar Oy:n osaomistaja Anu Areva kertoi uudesta aurinkopaneelitehtaasta teollisuusfoorumissa helmikuun alkupuolella.

Saloon aurinkopaneelitehtaan perustava SaloSolar aikoo myydä paitsi aurinkopaneeleita myös itse tehtaita. Toimitusjohtaja Esa Arevan mukaan tehtailla tähdätään vientimarkkinoille.

– Jos tilaaja esimerkiksi Afrikassa haluaa ostaa meiltä 10 MW aurinkosähköä, voimme myydä heille 5 MW paneeleita sekä tehtaan, jonka avulla he voivat itse tuottaa tarvitsemansa ja mahdollisesti myydä ylituotannon alueella edelleen, Areva sanoo.

SaloSolar rakentaa Salon Astrum-keskukseen aurinkopaneelitehdasta, jonka on määrä aloittaa toimintansa tämän vuoden huhtikuussa. Kun tuotanto pääsee vauhtiin, tehdas työllistää noin 30 henkilöä.