Sikatilalliset voivat hakea kriisitukea

0

Sikatilalliset voivat hakea kriisitukea maaliskuussa. Maaseutuviraston mukaan tuen tarkoituksena on lieventää Venäjän asettaman sianlihan tuontikiellon vaikutuksia sikataloudelle.
Venäjä sulki rajansa EU:n sianlihalta viime vuoden alkuvuonna. Syyksi se antoi sikaruttoepäilyt.
Tukea voi hakea kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta maanantaihin 23. maaliskuuta asti. Tuen määrä hakijaa kohti on enintään 15 000 euroa.
Kriisituki myönnetään sikatilojen koon perustella. Tuen ehdoista ja sen hakemisesta kerrotaan tarkemmin kansallisten kotieläintukien vuoden 2015 hakuohjeissa, jotka Maaseutuvirasto julkaisee tämän kuun lopussa.
Sianlihan tuotanto ja kulutus ovat laskeneet Suomessa. Sikatiloja on jäljellä vajaat 1 500, kun niiden määrä oli vielä viisi vuotta sitten 2 270. Tuottajahinnat ja kannattavuusluvut ovat tulleet alas.

Sikala