Työttömyys yhä korkealla Salossa

0

Kova työttömyys kiusaa yhä Saloa. Työttömien määrä on noussut Salon seutukunnassa eli Salossa ja Somerolla vuoden takaisesta 0,4 prosenttia.
Lukumäärällisesti Salossa oli tammikuussa tismalleen yhtä paljon työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten, 4 184.  Työttömien osuus väestöstä on kuitenkin noussut, sillä samaan aikaan Salon väkiluku on laskenut.
Salon työttömyys on laskenut hiukan joulukuisista ennätyslukemista. Työttömyysaste oli tammikuussa 16,7 prosenttia, kun joulukuussa luku oli 17,4.
Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy Salossa edelleen. Pitkäaikaistyöttömiä oli Salon seutukunnassa tammikuussa 1 481, kun vuotta aiemmin heitä oli 125 vähemmän.