Hauras tulitauko on parempi vaihtoehto kuin ei mitään. Ukrainassa saatiin lopulta aikaan sopimus tulitauosta, jonka on määrä astua voimaan sunnuntaina.
Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä neuvoteltiin yötä myöten. Neuvottelujen vaikeutta kuvaa se, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Ukrainan presidentti Petro Poroshenkon eleetöntä kättelyä kiiteltiin jo yhtenä saavutuksena.
MINSKIN sopimus on vielä kaukana varsinaisesta ratkaisusta tai läpimurrosta. Ponnistelut rauhan eteen vaativat vielä paljon työtä ja sovittelua.
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Holland paiskivat hartiavoimin töitä. Viime vaiheen vääntö käytiin Minskissä, jossa istuttiin neuvottelupöydässä yli yön.
TULITAUKO antaa toivottavasti aikaa rauhanneuvottelujen jatkamiseen. Tärkeää on joka tapauksessa, että verenvuodatus saadaan Ukrainassa päättymään. Sota on vaatinut jo tuhansia ihmishenkiä.
Presidentti Putin joutui neuvottelujen loppuvaiheessa painostamaan Venäjän tukemia separatisteja. Tulitauko lopulta hyväksyttiin, mutta vastentahtoisuus voi merkitä vaikeuksia tulitauon noudattamisessa.
Kysymyksiä herättää myös Venäjän ilmoitus suurten sotaharjoitusten käynnistämisestä. Näyttävä sotavoimien käyttö on yksi keino ajaa läpi omia tavoitteita neuvotteluissa.
UKRAINAN kriisissä ovat kaikki ainekset nykyistä laajamittaisempaan sotaan. Osapuolten näkemykset ovat kaukana toisistaan, eikä Venäjä ole osoittanut halukkuutta vetäytyä valtaamiltaan alueilta.
Länsimaat eivät aio katsoa sivusta, jos Venäjän-mieliset joukot etenevät Ukrainassa. Yksi seuraus voi olla, että Yhdysvallat alkaa aseistaa ukrainalaisjoukkoja. Tämä toimenpide kiihdyttäisi sotaa entisestään.
Aseellista sekaantumista tärkeämpää olisi keskittää voimia diplomatiaan ja neuvotteluihin. Ilman Euroopan vahvaa vaikuttamista rauhanneuvottelujen jatkamiseen ei Ukrainan kriisissä ole edellytyksiä.
Neuvottelijoista riippumatta ratkaisun avaimet ovat tiukasti presidentti Putinin käsissä.