Kuka olen ja mistä tulen?

0

PEKKA JÄRVINEN. Tätä kirjoittaessa Suomen väkiluku on 5 476 433. Kaikilla kansalaisilla on oma taustansa, läheiset ja kaukaisemmat sukulaisensa, joita voidaan selvittää sukututkimuksilla. Vaimoni on hurahtanut tällaiseen selvitystyöhön ja tartuttanut pienen kipinän minuunkin.
Emäntä istuu illat pääksytysten nenä läppärin näytössä kiinni. Enää ei tarvitse istua arkistoissa kovilla penkeillä vanhoja dokumentteja tutkimassa, vaan digitoituja kirkonkirjoja ja muita liitännäisdokumentteja voi tihruta kotona internetin kautta mukavassa tuolissa istuen. Tämä tosin koskee vain 100 vuotta ja sitä vanhempaa aineistoa – teoriassa. Käytännössä useiden seurakuntien julkisen aineiston digitointi raahaa pahasti perässä. Tuoreempaa tavaraa on saatavilla vain maksua vastaan, erillisillä toimeksiannoilla seurakunnista, väestörekisterikeskukselta ja maistraateista. Väestötietoja on Suomessa rekisteröity 1530-luvulta lähtien.

Ihmiset ovat usein luonteeltaan liikkuvaisia. He pomppivat työn ja parempien elinehtojen perässä kuin puolukka hilassa. Meitä suomalaisia on vuosisatojen saatossa siirtynyt satoja tuhansia maahanmuuttajina Ruotsiin, Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan. Suosikkikohteita nykyään ovat Britannia, Espanja, Saksa ja Norja (HS 9.3).
Tänä päivänä myös Suomeen on tunkua, vaikka kuinka yritämme sisään virtaavaa ihmismassaa hillitä. Ja väestön sekoittumista tapahtuu Suomessa ja ulkomailla aivan väkisin. Ei siis ihme, että omia juuria joutuu joskus varsin kaukaa ja kummallistenkin polkujen kautta hakemaan.
Teknologian kehitys on mullistanut myös sukututkimuksen. Nyt tarvitsee vain pyöräyttää pumpulipuikkoa suun limakalvolla, lähettää puikko suojapakattuna laboratorioon ja tuota pikaa saa selvityksen sukutaustasta ja halutessaan mahdollisesti hyvinkin detaljoiduista perintötekijöistä. Tämän kaiken mahdollistaa DNA-tutkimus.
Emäntä pyöritti vanupuikkoa suussaan viime syksynä ja minä vähän myöhemmin. Hermeettisesti suljetut perimänselvittäjät lähetettiin Texasiin ja ’kustas tulet’-selvitykset saatiin muutaman kuukauden päästä. Emäntä tutki XY-linjaansa ja minä Y-kromosomin kautta isälinjaani.

Olen jossain aiemmassa kolumnissani todennut, etten taida olla mistään kotoisin. Nyt kuitenkin täytyy pyörtää aiemmat puheet. Kaukainen lähtökohtani tuhansia vuosia sitten on Afrikassa, josta Espanjan, Saksan, Englannin ja Norjan kautta olen pussikannettu Suomeen. Ei yhtään hittiä Grönlannissa tai Putininmaassa, joita vahvasti mutulla lähtökohdakseni aiemmin arvuuttelin. Pieni pelko kylläkin hiertää sisintäni. Olisivatko jenkit jotenkin tarkoitushakuisesti manipuloineet tutkimustuloksiani, joidenkin minulle tuntemattomien päämäärien takia? Snowden vieköön, kun ei nykyään oikein tiedä mihin luottaisi!
Juurieni linkkiä länteen vahvistaa myös äidinisäni joskus 1950-luvulla teettämä sukuselvitys kirkonkirjoista. Niiden mukaan vanhin tunnistettu kantaisä oli 20.3.1712 syntynyt rakuuna Erik Bockberg Pukkilasta. Hänestä suku jatkui äpärien, renkien, tilanomistajien jne. kautta nykypäiviin nykyisen Salon alueella. Toisaalla eräs sukulaistyttöni on tehnyt ansiokkaan sukuselvityksen äitilinjani juurista. Vanhin tunnistettu kantaisä oli Marten Knack, joka vihittiin Ursulansa kanssa 26.11.1733 Sagardin kirkossa Rügenin saarella Saksassa. Kävimme vaimoni kanssa hiljentymässä kyseisessä kirkossa viime syyskuussa.
Meidän kulttuuriimme ei juuri esi-isien kumartaminen kuulu, mutta kummasti sitä oli pala kurkussa ja tippa silmässä ikivanhan kivikirkon kovalla puupenkillä istuessa ja maailman menoa sekä elämisen tarkoitusta ihmetellessä.

Kirjoittaja on Särkisalossa asuva tekniikan tohtori.