Laukaan surmista epäilty työskenteli samassa pitseriassa

0

Tutkija: Henkirikokset työpaikoilla ovat harvinaisia

Laukaan sunnuntaisesta kolmoissurmasta epäilty 36-vuotias mies oli uhriensa työkaveri, kertoo Sisä-Suomen poliisi.
Midia-pitseriassa surmattiin sen omistajapariskunta, 50-vuotias mies ja hänen 42-vuotias vaimonsa, sekä 46-vuotias pitseriassa työskennellyt nainen.
Poliisi vahvistaa, että yhdellä uhreista oli Turkin ja Suomen kansalaisuus. Muut osalliset olivat Turkin kansalaisia. Kaikki olivat kuitenkin asuneet jo pitkään Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Martti Lehden mukaan on hyvin harvinaista, että ketään surmataan työpaikallaan. Hänen mukaansa viimeisen 11 vuoden aikana Suomessa on surmattu työtehtävissä 20 henkilöä. Heistä viisi kuoli Espoon Sellon ampumisessa vuonna 2009. Enemmistö työssään henkirikoksen uhrina kuolleista on myyjiä ja yksityisyrittäjiä.
Laukaan tapauksen lisäksi muistissa on vielä Oulun kirvessurma, jossa mies tappoi kirveellä ravintolan työntekijän ja asiakkaan. Kahdesta lyhyen ajanjakson sisään tapahtuneesta henkirikoksesta huolimatta Lehti ei pidä ravintolatyöntekijän ammattia erityisen vaarallisena.
– Ennen Oulun tapausta 2000-luvulla on surmattu vain yksi ravintolan työntekijä. Eivät edes anniskeluravintolat ole asiakkaille tai työntekijöille vaarallisia paikkoja, Lehti sanoo.

Poliisi: Tutkitaan kolmena tappona

Laukaan pitserian henkirikoksia tutkitaan tässä vaiheessa kolmena tappona, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko.
Poliisilla ei maanantaina ollut tietoa tekojen motiiveista. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro, miten tilanne on pitseriassa edennyt. Poliisin mukaan henkirikokset on tehty pitserian sisätiloissa lyömäasetta käyttäen.
Pitseria oli henkirikosten aikaan auki, mutta poliisin tietojen mukaan ravintolassa ei ollut asiakkaita eikä teosta ollut vaaraa sivullisille.
Poliisi pääsi surmien jäljille, kun hätäkeskukseen soitettiin sunnuntaina kello 13.20 ilmoitus henkilöstä, joka käyttäytyi sekavasti pitserian edustalla. Henkirikokset paljastuivat vasta poliisin mentyä paikalle selvittämään tilannetta. Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni pitserian lähistöltä.

STT-PÄIVI PIHLAJARINNE

STT