Etelä-Afrikasta Egyptiin matkannut suomalaisbussi on saapunut maaliin onnellisesti. Täysin mutkitta matkasta ei kuitenkaan selvitty.
– En suosittele Afrikassa autoilua kenellekään, varsinkaan pimeässä. Teillä on paljon ihmisiä ja eläimiä, jotka tekevät autoilusta vaarallista.
– Paikalliset ottavat myös isoja riskejä liikenteessä eivätkä noudata liikennesääntöjä. Ratin takana ei naurata, varsinkin kun tiet ovat välillä kauheita, sanoo linja-autoa neljän kuukauden ajan luotsannut kuljettaja Jani Laine.
Pikavuororeportteri Anu Vaheriston mukaan maailmanympärimatkaa tekevän suomalaisbussin kenties eksoottisin matkaa tehtiin Afrikassa, jossa kuljettiin kaikkiaan noin 17 000 kilometriä. Etelä-Afrikan Kapkaupungista Egyptin Aleksandriaan kulkeneen reitin varrelle osui 11 maata.
Koko matka taitettiin 27-vuotiaalla bussivanhuksella. Afrikan mantereen taittaminen on sekä matkustajille että Ajokki Royalille kova saavutus. Auto joutui vuoristoisilla ja huonoilla teillä tiukille.
Ajokki Royal starttasi maailmanvalloitukselleen Salosta tammikuussa 2011, jolloin bussi vei matkustajansa maateitse Bangkokiin. Sen jälkeen Pikavuoro on kiertänyt jo neljällä mantereella ja tänä keväänä edessä on vihdoin paluu Suomeen.
Pikavuoron viimeinen etappi starttaa Istanbulista 5.4. ja kotiinpaluuta on tarkoitus päästä juhlimaan vappuna. Pikavuoron viimeinen etappi päättyy alkuperäiseen lähtöpisteeseensä Salon torille.