Revontulia ja influenssaa

0

KAISA HÄKKINEN. Äskettäin on aivan etelää myöten saatu ihastella mahtavia revontulia. Nykytieteen ansiosta niihin osattiin varautua jo ennakolta, sillä voimakkaimpien revontulien tiedetään liittyvän Auringon hiukkaspurkauksiin. Hiukkaset kulkeutuvat aurinkotuulena Maata kohti ja saavat aikaan myrskyn maan magneettikentässä. Valoshow syntyy, kun hiukkaset törmäävät ilmakehän yläkerroksiin.
Vaikka tiede osaa nykyään selittää ja ennustaa revontulien esiintymisen, niiden nimitys muistuttaa entisistä ajoista, jolloin revontulien synty oli täysi mysteeri. Se tiedettiin, että ilmiö oli tavallisin pohjoisessa, ja sen vuoksi näitä taivaan valoja nimitettiin pohjantuliksi, pohjanpaloksi tai pohjanvalkeiksi. Paikoin on puhuttu myös rutjanpalosta tai rutjantulista, sillä Rutja tai Ruija on ollut Pohjoisen jäämeren rannikon vanha suomalainen nimitys.

Kun revontulille ei tunnettu mitään järjellistä selitystä, jouduttiin tyytymään kuvitelmiin. Koska valot näkyivät pohjoisen suunnalla, pääteltiin, että siellä täytyi olla jotakin sellaista, mikä heijasti valoa taivaalle. Jotkut arvelivat, että auringon tai kuun valo heijastuisi taivaalle pohjoisen lumi- ja jäämassoista, Pohjoisen jäämeren pinnasta tai meressä ajelehtivista jäävuorista. Toisten selitysten mukaan levottomasti liikkuvat valot heijastuisivat meressä telmivistä kiiltäväkylkisistä valaskaloista.
Karjalassa suosituin selitys oli sellainen, että valoa synnyttivät Lapin tuntureilla juoksevat kiiltäväturkkiset eläimet, tuliketut, joiden turkit iskivät kipinää, kun eläimet törmäsivät toisiinsa tai tielle sattuneisiin puihin. Ketusta on itämurteissa käytetty ikivanhaan perintösanastoon kuuluvaa nimitystä repo, ja siksi taivaan valoja kutsuttiin revontuliksi. Sana on itämurteista saatu myös kirjakieleen.
Tulikettu on mystinen eläin, joka tunnetaan laajalti suomalaisessa kansanperinteessä. Se oli musta tai hopeanhohtoinen kettu, jonka turkki säkenöi valoa, kun sitä silitti. Tulikettu oli haluttu saalis, sillä sen nahkaa voitiin käyttää valaistusneuvona esimerkiksi ruutikellarissa tai muissa tulenaroissa paikoissa.
Nykytiedon mukaan revontulista ei ole ihmisille haittaa, mutta ennen niitä on pelätty niin kuin muitakin outoja ja selittämättömiä ilmiöitä. Niitä ei saanut härnätä eikä pilkata, muuten ne iskivät takaisin. Pahimmassa tapauksessa ne polttivat ihmisen poroksi tai tempaisivat hänet mukanaan taivaalle.

Revontuliin liittyneet uskomukset ja pelot saattavat nykyihmisestä tuntua huvittavilta, mutta niillä on paljon pitemmät perinteet kuin nykyaikaisella tieteellä. Ennen pidettiin itsestään selvänä, että taivaankappaleet ja niiden liikkeet vaikuttivat ihmisten elämään ja kohtaloihin. Astrologia eli tähdistä ennustaminen oli arvostettua tiedettä. Almanakasta tutkailtiin ”taivaan merkkejä” eli taivaankappaleiden asentoja kuvaavia symboleja ja ennustettiin niistä tulevia ilmoja.
Entisaikojen ajattelumallit ja uskomukset vaikuttavat monin tavoin edelleenkin. Yksi kielellinen muistomerkki on taudin nimitys influenssa. Sana on alkuaan italiaa ja merkitsee virtausta tai vaikutusta. Ennen nykylääketieteen syntyä uskottiin, että tauti johtui tähtien vaikutuksesta tai jostakin salaperäisestä aineesta, jota virtasi tähdistä ihmisiin. Ilmatieteen laitokselle tulee nykyäänkin kansalaisten huolestuneita kysymyksiä siitä, ovatko revontulet ihmisille vaarallisia. Horoskooppejakin laaditaan ja luetaan edelleen, jos ei muuten niin leikin päin.
Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen professori.