JUHA RUUSUVUORI. Maassamme on yksi ainoa kaupunkialue, jota voidaan kutsua metropoliksi. Se on Helsinki eripuraisine liitännäisineen. Hiljattain istuin tuon useista kunnista koostuvan hökötyksen keskustassa muutaman kokouksen verran. Palatessani kotiin olin jälleen sitä mieltä, että saaristossa asuminen on suuri etuoikeus.
Yksi tärkeimmistä syistä on tietysti hyvä ilmanlaatu. Merituuli pyyhkii pois pahimmat pakokaasut, joita ei pahemmin edes kerry. Jokaisen suurkaupunkivierailuni jälkeen löydän yleensä nenästäni mustia palleroita. Myös kynnenaluset ovat täynnä tummaa mähnää.
Kaupunkien kevätilma on kauheassa kunnossa siksi, että talvella on tullut hiekoitettua ja ajeltua kumirenkaisilla autoilla, joiden rattaista on irronnut mikrohiukkasia. Niitä sitten vedetään keuhkoihin ja voidaan yhteisesti huonosti.
Kirjailijana minulla on luovuttamaton oikeus kysyä tyhmiä kysymyksiä. Kysynkin nyt: miksi suurissa kaupungeissa saa ajaa henkilöautoilla?
Johtuuko tämä siitä, että autoilijoiden puolue on aina suurin eduskunnassa? Onko kyse siitä, että isojen johtajien on pakko päästä isoista taloistaan omalla autolla firman omaan maanalaiseen talliin joka päivä? Tukholmassa on kannettu kaupunkitullia turhasta ajelusta jo vuosikaudet.
Suomessa sen sijaan halutaan rangaista etupäässä maalaisia siitä, että he ajavat autoilla. Myös Helsingin polkupyöräilevät vihreät tekevät kaikkensa, että yksityisautoilua verotettaisiin niin peijakkaan tavalla. Idea on varmaan kiva, jos itse kävelee Töölöstä töihin Espalle ja käyttää auton sijaan lentokonetta matkustaakseen ympäristökokoukseen Balille.
Mikäs siinä, jos verot kohdistetaan joutavaan autoiluun isossa kaupungissa, jossa julkinen liikenne toimii kuin rasvattu salama. Kaikista kajahtanein viimeaikaisista ehdotuksista on kuitenkin malli, jossa kansaa rokotetaan ajetuista kilometreistä. Eli me, jotka täällä saaristossa ajamme pakosta työmatkojamme, saisimme maksaa. Ja se pomo, jonka bemari seisoo etupäässä tallissa ja joka ajaa kaupungissa sata kilometriä viikossa, selviää helpolla.
Minä ja vaimoni emme olisi kyenneet asumaan Taalintehtaalla viikkoakaan ilman kahta autoamme. Eikö nyt olisi reilumpaa, että helsinkiläiset päättäjämme tyhjentäisivät koko maaseudun, sen sijaan että meidän olomme tehdään vähä vähältä sietämättömäksi. Meillä nimittäin näyttävät sähkön ja veden kuukausimaksutkin hieman erilaisilta kuin Espoossa.
Saariston ja maaseudun tyhjennyksen jälkeen meistä kaikista tulee iloisia pikkuvihreitä, jotka asuvat kehäykkösen sisäpuolella, pyöräilevät potkulaudoilla ja seurustelevat valkoposkihanhien kanssa puistoissa. Trendikahviloissa voimme katsella filmiä Saaristomeren kadonneista kalastajista samalla kun ryystämme viiden euron latteamme ja ryiskelemme pieniä mustia pakokaasuhiukkasia kurkustamme.
Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.
