MINNA MÄÄTTÄNEN. Paikka kaikelle, kaikki paikalleen on kodinhoidon hieno teoria, mutta käytännössä sen takominen kanssa-asujien kalloon voi ottaa koville kuin Jukolan poikien koulunkäynti. Arkisiin tavaroihin voi hyvin suhtautua joo-joota hokien, kun käytössä on elävä hakukone nimeltä Mutsi. Se paikantaa lattialla lojuvat avaimet, yhyttää parittomat sukat ja lapaset, soittaa piileskeleviin puhelimiin ja muistaa lähes jokaisen vaatekappaleen viimeisimmän sijainnin. Se myös herättää pomminvarmasti aamuisin ja lataa rutiinilla säätilan, päivän toimintaohjeet sekä hyvän päivän toivotukset käyttäjän tuulesta riippumatta.
Muiden hakukoneiden tavoin myös Mutsi vakoilee käyttäjiään, tuntee heidät perin pohjin ja osaa profiloida jokaiselle yksilöllistä olennaista tietoa. Se osaa ennakoida tulevaa tiedontarvetta ja tarjota tiedostoja jopa ilman hakusanoja, mikä voi ärsyttää sekä lorvivia että kotitöihin osallistuvia perheenjäseniä. Pitkään ei kannata murjottaa, vaan kysellä enemmän, sillä Mutsin tietokantoihin ei muilla hakukoneilla pääse. Ja toisin kuin niille, Mutsille voi tehdä vaikeitakin kysymyksiä.
Kuormittuessaan tavallinen tietokone lagittaa eli jumittaa, Mutsi puolestaan ragettaa eli raivoaa ja herjaa käyttäjää. Samaa hakua ei sovi tehdä päivästä toiseen, vaan tavarat ja asiat pitäisi itse panna järjestykseen. Tosiasiassa kamppeita esiin taikova perheenäiti hämmästelee, ettei diginatiivi internetin pöheikössä kertakaikkiaan näe ympärilleen, ja arvelee kyseessä olevan uuden ihmislajin, jolle on kasvanut älypuhelin kiinni kämmeneen.
Hakutaidoissa ei tosin ole oikeasti mitään vikaa, sillä vierasvaraherkut tai tilapäisesti takavarikoidut mokkula ja kaukosäätimet löytyvät kyllä ovelimmistakin piiloista. Siksi äiti miettii koko palvelimen sulkemista ja jokapäiväisten tavaroiden hakemisen ulkoistamista jollekin palvelualtiille koiralle, jonka opettaminen ja motivointi lienee lasten leikkiä.
Huippuunsa harjaantunutta havaintokykyä ei toisaalta kannata päästää rapistumaan, sillä ennen pitkää äiti tulee tarvitsemaan sitä itse. Missä kummassa ovat taas silmälasit, autonavaimet, kukkaro ja kauppalappu – aika kuluu tasatahtia, kun aamupäivällä tavaroita hukataan ja iltapäivällä löydetään. Entä kun äiti itse on hukassa, millainen hakukone löytää hänet ja ohjaa kotiin? Onko tulevaisuudessa ihmisen tilalla tietokoneita ja robotteja, jotka valvovat ja hoitavat vanhusta kotona näennäisen hyvin?
Äiti pelkää, että ikänsä muita palvellut vanha Mutsikin on pian vain arvotonta romua, jonka kommervenkkeja nuoremmat muistelevat hieman hihitellen. Hän suree vuosikymmeniä karttuneita tiedostoja eli hiljaista tietoa, joka on vaarassa kadota ajasta ikuisuuden bittiavaruuteen, koska sitä ei voi klikkailemalla tallentaa. Aika näyttää, kiinnostuuko nuorempi sukupovi siitä ajoissa, ja onko äidille luvassa vielä yksi lasten kyselykausi.
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien valokuvaaja.
